tiistai 23. joulukuuta 2014

Toivotus hyvän joulun


Tänä vuonna meidän joulu on alkanut rauhallisesti, sillä olemme olleet kaikki kotosalla jo koko viikon. Siivoukset ja koristelut on hoidettu, ja harva nurkkamallinen kuusikin löytyi omasta metsiköstä :) Olemme monena päivänä muualla joulun aikaan, joten tämä oma kuusi tuo meille juhlan tuntua oikein hyvin omalla, persoonallisella tavallaan. Onhan se aika kaamea, mutta silti aika ihana :D


Tänään saimme nauttia siskoni perheen ja vanhempieni seurasta, ja nyt talo on hiljentynyt hetkeksi. Lahjat on paketoitu, ja nyt saa nauttia hetken kiireettömyydestä.

Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa sinulle!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kylmää ja vaaleaa



Meidän jouluvalmistelut alkavat olla loppusuoralla, ja tänään haimme kuusenkin sisään. Joulua varten siivoukset on tehty, ja kiitos lumen ja pienen pakkasen matot ja sänkyvaatteetkin ovat päässeet tuulettumaan. Joululeivonnaisia on leivottu pakkaseen (kohtuudella) ja herkkuja on jemmassa itseä ja vieraita varten. Aaton ja joulupäivän ateriat nautimme vanhempiemme luona, joten kotiin on ostettu vain vähän jouluruokia. 


Monenlaista tekisi mieli kokeilla ja tehdä, mutta tänä vuonna olen yrittänyt välttää liiallisuutta myös ruokapuolella. Ei muuten ole helppoa, varsinkin kun ihania ohjeita on joka puolella :) Onneksi pikkumiehen synttäreillä voi tarjoilla jo vähän jouluisempiakin juttuja, niin osa ohjeista päätyi kokeiluun jo joulukuun alussa. Ihanassa Hyvää joulua -kirjassa on toinen toistaan upeampia ohjeita ja kuvia, ja glögisiirappi jäi erityisesti mieleen. Niinpä päätin keittää oman versioni, kun vielä Kotivinkki-lehdessä oli tässä taannoin ihana ohje kylmästä, vaaleasta glögistä. 


Omaan glögisiirappiini keitin 3 desiä vettä ja 2,5dl sokeria halkaistun vaniljatangon sekä kanelitangon kanssa kymmenisen minuuttia, ja pullotin puhtaaseen lasipulloon. Kun siirappi oli jäähtynyt, kaadoin lasin pohjalle lusikallisen ja lisäsin päälle omenasiideriä (omenamehukin sopii hyvin). Lisäksi muutama jääpala, ja ihanan raikas drinkki oli valmis. Oli kyllä hyvää, ja siirappiin voi lisätä mausteita oman maun mukaan.

Ja nuo kristallilasit, oi ne ovat taas niin mieluisat! Lisäsin ne jo kirppiskasaan, josta Mies ne pelasti. Onneksi, sillä pitkän tauon jälkeen ne miellyttävät koristeellisuudessaan omaakin silmää kovasti!

Harmaan eri sävyjä

Jei, lomaa jäljellä monen monta päivää (no ei nyt älyttömästi, mutta pitää vähän fiilistellä) ja pitkästä aikaa ehdin / jaksoin askarrella, ja vielä ehdin mukaan P*skikseenkin! Hyvä minä ja joululoma! :) Joulukortithan täällä askartelupäämajassa on tilattu lapsen kuvista, ja pakettikortitkin pääosin oli valmiita. Joskus olisin tätä stressannut, mutta en enää. Ei kaikkea tarvi jaksaa, aika hyvä huomio, eikös? 


No, tällä kertaa P*skiksessa oli värihaaste, värit löytyvät haasteen sivulta ja tässä oma versioni.  Leimasin ekaa kertaa käytössä, syksyllä alelaarista bongattu Gorjuss -leima. Toivottavasti värit kortissa ovat sopivat, joskus koneelta on vaikea nähdä sävyjä. Bonuksena tässä kortissa onkin sitten kaikki nämä harmaan eri sävyt. Jos tämä olisi muotiblogi, olisin varmasti mukana juuri tässä hetkessä, mutta askartelun maailmassa en ole asiasta ihan niin varma. Kaikki harmaat olivat vain sopivasti eri sävyisiä, ja kuvassa erottuu värisävyt vielä enemmän. Mutta pitkästä aikaa mukana ollaan haasteessa!

Täällä on joulusiivot (suurinpiirtein) tehty, ja koska joulunpäivät vietämme vanhempiemme luona, ei kotosalla erityisesti joulua valmistella. Kuusi pitäisi vielä löytää, ja vaahtokarkkeja metsästetään tänään, mutta muuten taitaa olla valmista. Tai no olohuoneeseen voisi ommella jouluverhot. Ehkä ompelen ne ensi jouluksi :)

lauantai 20. joulukuuta 2014

Eteisen kohennusta

Joulukuu on kuukausista aina yksi kiireisimmistä, vaikka joka puolella samalla toitotetaan, että pitäisi ottaa rauhallisemmin ja rentoutua. Hankala yhdistelmä, kun työn puolesta on uskomattoman paljon hommaa, lapsen syntymäpäivät vaativat järjestelyä ja kotia pitäisi laittaa joulukuntoon.

No, työt on nyt hoidettu kunnialla päätökseen,  syntymäpäivät takana ja loppu flunssan nujertamasta energiasta käytetään joulun valmisteluun, ihan rennolla otteella. Tänään lähdemme ruokaostoksille pojan kanssa, reissun kohokohta on parkkihalliin ajo :) Vähän leivontaa, siivousta ja sitten pääsemme nauttimaan vanhempieni luo yhteisestä ateriasta. Tosin osa seurueesta sairastaa (meitä enemmän), joten katsotaan, pääsemmekö kaikki paikalle...

Lyhyesti siis, kun loppuvuosi on ihan hurjaa hässäkkää, on hyvä idea ruveta uudistamaan eteistä, eikös vain? :) Meidän eteinen on todella vähällä käytöllä, koska itse kuljemme toisen sisäänkäynnin kautta. Eteisessä (tai tuulikaapissa) on myös sähkökaappi, jonka ympärille on rakennettu oma pieni "huone". Kaipasin tilaan säilytystä vieraiden takeille ja vähän jotain omaa, meidän näköistä juttua. Niinpä maalasin ensin seinät, alkuperäinen maali oli ihan maalarin valkoinen. Valitsin Tikkurilan värikartasta sävyn Liitu, ja olen väriin kyllä tyytyväinen. Sähkökaapin oven maalasin varastossa olleella liitutaulumaalilla.

Naulakoksi kuorin oksan ja mies kiinnitteli sen kattoon. Henkareiksi olisin halunnut Hayn valkoiset henkarit, mutta niitä ei ollut missään juuri saatavilla. Ja ihan kivat ovat nämä mustatkin :) Tuo valkoinen maljakko ja oksat ovat koristeita meidän häistä, vähän vielä kaipaavat fiksausta.



Vastakkaisella seinällä on kenkälipasto, jonka päälle väkersin jouluksi vielä oksatähden. Lipaston päällä on peili, jonka melkein vaihdoin vähemmän romanttiseen, pyöreään malliin. Mutta kun pienen budjetin uudistuksesta oli kyse, niin vanha peili sai kelvata :) Nurkkaan väkertelin kuitenkin säkkikankaasta tähdet, joihin liimailin vähän paljetteja. Uutta eteisessä henkareiden lisäksi on tämä punainen tähtimatto, jonka tilasin Hobby Hallista ihan jouluksi. Kuvaus oli kyllä vähän haasteellista, mutta kait näistä jonkin ajatuksen meidän uudistuneesta eteisestä saa.

Nyt eteinen on jotenkin oman näköinen, ehkä vielä vähän jotain jouluista voisi lisäillä :) Vielä muutama päivä, ja sitten onkin jo joulu! 

P.S. Bloggerin tekstieditointi kyllä temppuilee, en saa tasattua tekstiä millään :/

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulututtaa

Eilen oli Vaasassa joulunavajaiset ja-markkinat. Me olimme tiiviisti kotosalla ja vähän järjestelimme huushollia, kun viikolla ei oikein ehdi tähän aikaan vuodesta. Sen verran kuitenkin jouluttaa, että illaksi tein meille vähän pikkujouluherkkua, kun Mies palasi kotiin työreissulta.


Nämä ihanat mukit ostin viime vuonna Säde-liikkeestä Vaasasta, ja olen kyllä näihin niin ihastunut. Perinteisen (valmis)glögin kaveriksi tein piirakkataikinasta tällaisia lusikoita, joiden kanssa söimme jokirapuherkkua ja aurajuustotahnaa. On muuten nopeaa ja hyvää, ja aika hauskaakin pikkupurtavaa!

Glögin kanssa itse pidän erityisesti jostain suolaisesta, tai esimerkiksi piparkakun ja juuston yhdistelmästä. Mies pitää kuitenkin tuhdista suklaakakusta, ja koska olen onnellinen Hyvää joulua -keittokirjan omistaja, pääsi sieltä kokeiluun ihana joulubrownie. Suklaata ja piparkakkua, oli kyllä hyvää! Jos sinulle on mieluista kaupan piparkakkusuklaa, kannattaa kokeilla! Tuo Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin uusi kirja on kyllä muutenkin ihanan raikkaita reseptejä ja vinkkejä pullollaan, itse pidän kirjasta kovasti. 

Lisäksi tein muutaman joulutortun, lähinnä pikkumiestä silmällä pitäen. Mutta eipä nekään häntä houkuttaneet, joten kun miehen kanssa herkuteltiin, hän söi jälkiuunileipää vieressä :) Ei ole (vielä) makean perään ollenkaan.

Oikein hyvää ensimmäistä adventtia sinulle!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Synttäreiden suunnittelua


Meidän pieni poikamme täyttää joulukuun alussa kolme vuotta, ja täällä kovasti pähkäilen jo juhlia tarjoiluista koristeluihin. Jotain jouluista, mutta kuitenkaan ei liikaa... Yllä olevassa kuvassa viime vuoden kahvipöytää. Suolaisena on juustoja keksien kanssa ja pitsakierteitä, makean puolella taas luumupiirakkaa, kaakaomuffineita, cookie popseja ja muutama muukin laji. Kakun koristeluun olin ihan tyytyväinen, mutta itse kakku ja monet muut tarjottavat olivat aika kamalia. Tai no ei, mutta päätin, että teen suuren osan tarjottavista vieraiden erityisruokavalioiden mukaan. Eli maidotonta, munatonta, gluteenitonta ja soijatonta. Tänä vuonna unohdan moiset, ja leivon ihan vehnäjauhoista. Kakunkin :) Keksitään sitten erityisruokavalioihin jotain muuta sopivaa.


Tähän väliin on hyvä lisätä kuva (viime) viikonlopun herkkuaamupalasta: itsetehtyä kirsikkahilloa paahtoleivällä. Äitini kirsikkapuusta tuli aika hyvä sato, ja minullekin liikeni osa kirsikoista. Keitin yhden satsin hilloa (ei siitä montaa pikkupurkkia tullut) ja pari pussia odottelee pakkasessa vaikka piirakaksi pääsyä. Tämä oli ensimmäinen purkki hilloerästä, jonka maltoin avata... :) Yksi purkki taitaa päätyä V:n juhlatarjoiluihin täytteeksi.

Ja loppuun on kyllä pakko jakaa vielä tämä (yli)hyvä (eikä mitenkään ajankohtainen) vinkki kirsikankivien poistamiseen:


- ihan perus kuorimaveitsi. Lähtee kyllä pelkkä kivi, ja kirsikat pysyvät ehjinä. Oli helppoa, tosin tämä kuva on otettu silloin elokuussa... :)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kettu ja kolme väriä


Päätinpäs näin marraskuun kunniaksi ehtiä osallistua P*skikseenkin :) Eli värihaaste oli luvassa, vihreää, ruskeaa ja sinistä piti työstä löytyä. Omassa kortissani värit löytyvät noista ja vähän ekstrana sitten lisätilpehööristä. Nyt jännittää, onko tämä kuva oikeasti näin huonolaatuisen näköinen, kun nyt näin kirjoittamisvaiheessa näyttää. Kuva on otettu aika hämärrässä, mutta en kyllä nyt tiedä, miksi kuva on noin rakeinen... Kuvankäsittely ei kyllä ole mun vahvuuksia :)

Tämän kettuleimasimen hamstrasin syksyn alennusmyynneistä. Ajattelin, että meidän pojan kolmevuotisjuhliin tästä voisi iloa useammassakin muodossa, mutta katsotaan nyt miten äiti jaksaa ja ehtii askarrella ennen juhlia :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kohta on taas joulukalenteri(suklaan) aika

Joka vuosi sitä odottaa innoissaan, että pääsee avaamaan suklaakalenteria, ja joka vuosi saa todeta, että kalenterisuklaa on kyllä aika kamalaa. Sama maku löytyi mielestäni, kun kaupasta tarttui Pirkka-merkin maitosuklaanapit. Käyn aika harvoin K-kaupoissa, ja nämä leivontaan tarkoitetut napit olivat minulle ihan uusi tuttavuus Suomessa. Makuina löytyi tumma-, maito- ja valkoinen suklaa, ja koska kaapissa odotti Englannista tuomani tummat suklaanapit, päädyin tähän maitosuklaaversioon.


Cookie-resepti on tuttu vanha ohje, jolla tulee mielestäni ihania keksejä, kannattaa kokeilla! Mutta näiden nappien maku oli kyllä aluksi pettymys. Yllätyksekseni paiston jälkeen napit maistuivat kekseissä oikein hyviltä, joten nyt olen miettinyt, pitäisikö joulukalenteri-suklaatkin paistaa uunissa :)


Kuviin pääsi ihana Nicolas Vahén puinen alusta, jonka sorruin ostamaan syyslomareissulla. Tosin en ilmeisesti ihan ollut sisustusliikkeen vakioasiakkaan oloinen, kun myyjä minua tuijotti kassalla hetken ja kysyi sitten reippaasti: "Ai siis halutako sä ostaa tuon?" :) Ja kyllä, ehdottomasti halusin.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Terassi valmiina talveen


Rakensimme taloomme takaterassin kaksi vuotta sitten. Mallin ideoimme itse, ja olen tähän kyllä todella tyytyväinen. Metsän puolella terassin kaide sai korkeamman pergolamaisen osan, ja ulkopuolella kasvaa nyt kaksi alppikärhöä kohti pylväitä. Muutaman vuoden päästä ne ehkä näkyvät jo terassillekin :)


Mies on tunnollisesti siirtänyt grillin ja sohvaryhmän talvisäilöön, ja ruokailuryhmä on seinänvierustalla turvassa talvelta. Kaikki terassin kalusteet ovat polyrottinkia, mutta olemme ne laittaneet kuitenkin talveksi suojaan, kun tilaa löytyy. Tyhjänä terassi tuntuu tosin aika kalsealta. Terassin lattia on komposiittia, ja väri on kyllä ihana! Prismasta löysin Konstsmiden ledivalot, jotka mies kietoi tuonne pergolapylväisiin. Näissä onkin ihana tuo kirkas muovikupu, ovat todella kauniit pimeällä.


Terassin valoina meillä on kolme tavallista varastovaloa. Lähetin miehen rakennusvaiheessa hakemaan valoja, ja iskin mukaan kuvan. Varoittelin, että voivat olla kalliit, mutta paljastuikin, että hinta oli reilusti alle kympin kappale :) Nuo valot kyllä sopivat kauniisti tänne terassille. Kaarevassa reunalaudassa on vielä ledivalot, jotka valaisevat terassin askeleen alempana olevaa osaa.


Ja jos uskaltautuu kurkkaamaan terassilta metsänreunaan, on näky aika sekava: ihanaa metsikköä ja keskeneräinen rinne :) Tästä kulmasta rinteen keskeneräisyys näkyy selkeästi, mutta onpahan jotain, mihin keväällä heti ryhtyä pihalla. Metsikössä näkyy kaksi alppiruusua, jotka ovat viihtyneet tuolla oikein hyvin, ja kasvaneet paljon kahdessa vuodessa. Ostin ne kaksi vuotta sitten syksyllä Plantagenin alesta, ja vähän jännitti, kuinka ne lähtevät kasvamaan. Kuvan keskellä oleva "pieni" kuusi on jo reilu neljä metriä korkea, ja sen taakse olen tehnyt varsinaista metsäpuutarhaani. Luulen, että tuo kuusi kyllä saa lähtöpassit, sillä se on niin suuri. Tilalle voisi istuttaa ehkä kapeampia havupuita... Onneksi on talvi aikaa suunnitella :)

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Liimaa ja maalia (aika söpösti)


Lähipiirissä on syntynyt pieniä ihania poikia, ja tarvetta vauva- ja ristiäiskorteille siis ilmaantui. Koska olen täysin vastuuton korttiaskartelija, ei minulla tällä hetkellä ole varastossa juurikaan mitään kortteja. Joten tällä viikolla olen näitä pyöritellyt tuolla pöydällä. 
                        

Tähän ensimmäiseen korttiin pääsi tuo iänkaikkinen Magnolian tossuleimakuva, mutta kyllähän se nyt vaan on niin kiva näissä vauvakorteissa, eikös...? :) Kruunupaperi Magnoliaa, kukat Priman. Ja tadaa, koristeet on kuulkaas aivan omin käsin askarreltuja, eikö ole hienoja! Piirtoheitinkalvolle levitin EriKeeperiä ihan sormella, ja annoin kuivia. Siihen päälle sitten akryylimaalia, ja taas kuivatus. Ja käytössä on tällaisia ihania lastuja. Idea on aivan mahtava, eikä alkuunkaan oma. Ohje löytyy Ihana-lehdestä, numeroa en nyt muista.
 

Samalla tein vielä kaksi vaaleansinistä korttia, joiden saajat olivat mielessä. Siksi toisessa on aika perinteisiä ristiäiskortin elementtejä, ja toiseen löytyi sitten vähän äidin lempisävyjä.

Tällaista täällä, nyt nauttimaan marraskuisesta päivästä,
 on hyvää aikaa suunnitella yhtä jos toistakin :)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Mistä lähdettiin liikkeelle

Löysinpäs (sattumalta) kuvat, jotka otin rinteestä kesäkuussa, ja pakko on nämä jakaa teidän kanssa. Ihan vaan muistutukseksi itsellekin, mistä lähdettiin liikkeelle. Tuo rinnehän on edelleen kesken, ja ensi vuonna jatketaan, mutta aina välillä tulee tunne, että mitään ei ole kesän aikana tapahtunut pihalla.

Kesäkuussa


 Elokuussa


On siinä vähän eroa, vai mitä? :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Syksyä pihalla ja kuistilla

Korallikeijunkukkien lehdet ovat pakkasöistä huolimatta kauniita, ja komeamaksaruohokin kukkii, vaikka vasta heinäkuussa istutin sitä tuohon rinteeseen.
Syys-lokakuussa pihalle on kärrätty viimeisiä multakuormia ja kuorikatetta peitoksi moneen paikkaan. Kesken jäi monta asiaa, mutta kun yksi ilta listasin tehtyjä pihatöitä, oli lista mukavan pitkä. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna.


Yksi ihanimmista ja näkyvimmistä on tietenkin kaikki maalatut pinnat, ja samoin tämä etukuistin tummaksi öljytty lattia. Tosin toinen kuisti on vielä käsittelemättä, mutta ei viitsikään kuvata sitä :) Käyköhän kenellekään muulle näin kuin meillä? 


Pihalla on aika kylmää ja kosteaa, ja maalausprojektit, jotka yleensä hoidan ulkosalla, saavat odotella myös ensi vuotta. Viimeisimpänä suhumaaliprojektina ehdin maalata tämän vanhemmiltani kotiutuneen tuuletusikkunan ritilän. Sitä olen haaveillut tuohon kuistille jo kohta vuoden, toinenhan tällainen on alkuperäisvärityksessään meidän makuuhuoneen seinällä. Tämä vain nyt saa olla, katsotaan jos talven aikana ehdin siihen jotain lisätä. Tai sitten ensi kesänä :)

lauantai 11. lokakuuta 2014

Pitsa vai flatbread

 Alkon Etiketti-lehdessä oli taannoin ihanan kuuloinen flatbreadohje, johon tuli uskomattoman paljon juustoa, sieniä ja kylmäsavustettua poroa. Nyt ilmojen viiletessä päätin perjantaipitsan sijaan kokeilla ohjetta. Ehkä kohotin liikaa, ehkä en, mutta ei nämä nyt kovin flat ole :) Voisin kyllä kuvitella, että nämä olisivat herkkua grillistäkin kesällä, ihan kuten grillipitsakin. Tai onko tällä nyt edes paljoa enää eroa?


Pohjana siis pitsataikina, jonka painelin summanmutikassa tuollaisiksi leipäsiksi. Ohjeessa sanottiin kaulimaan, mutta en kyllä ikinä kauli pitsataikinaakaan. Päälle mozzarellaa (ohjeessa 125g, minä laitoin alle puolet tuosta määrästä), vuohenjuustoa muutama kiekko, vähän poroa ja kanttarelleja ja 225 asteiseen uuniin noin 15-20 minuutiksi. Päälle leikkasin parmesanista muutamia lastuja, alkuperäisessä ohjeessa sitä(kin) olisi pitänyt olla paljon enemmän. 

Oli hyviä, mutta ehkä tuolla juustomäärällä mikä tahansa olisi hyvää... Kannattaa kokeilla, vaikka ihan omilla suosikkitäytteillä. Eikä tuo tämän syksyn viini-ihastuksenikaan maistunut yhtään hullummalta leipäsen kanssa.



Lumiukon kuuma juoma


Aivan aluksi on onniteltava itseäni, sillä sain tehtyä valmiin (no melkein) kortin, ja ehdin vielä postata kuvankin viikon aikana :) Siis, tällä kortilla mukana tämän viikon P*skarteluhaasteessa. Haasteena oli inspiroitua kuvasta, ja korttiin tarttui sekä sävyjä ja tuo kuuma juoma. Kuvassa on teekuppi, ja olen nyt kärsinyt suurista sisäisistä ristiriidoista tämän kuvan kanssa. Olen nimittäin vakuuttunut, että tällä lumiukolla on kupissa kaakaota, mutta mistä sen voi tietää? :) Suuret on ongelmat tänä päivänä täällä suunnalla. Tekstiä tähän en osannut laittaa, täytyy tuumailla tuota joulutoivotusleimasimen hankintaa vielä.  Mutta nyt täytyy lähteä pyörähtämään pikkupäällikön kanssa ulkona, sateisessa syyssäässä.

Mukavaa lokakuun viikonloppua sinulle!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Poikavauvalle


Viikko sitten maailmaan syntyi kolmas siskonpoikani, ja hänelle tein tällaisen kortin. Luonnos oli P*skiksen viime viikon haasteessa, mutta en ehtinyt julkaista kuvaa kortista ajoissa :) Tässä kuitenkin kortti harmaan sävyissä. Alimmaiseen paperiin levitin vähän gessoa, muuten papereille ei ole tehty mitään, valmiin kortin päälle vähän vain roiskittu keltaista maalia. Leimakuva on uusi Bildmålarna, ja väritetty ProMarkereilla. Tilasin muutaman leimasimen Taitopuoti Paperinauhasta, kun oli leimasimista alennus. Olisin halunnut samalla tilata kokeeksi gelatos-värejä, mutta niitä ei tunnu löytyvän oikein mistään nyt. Taitaa olla aika haluttua tavaraa :) Mistähän niitä voisi löytyä? Vinkkejä otetaan mieluusti vastaan.

Oikein hyvää lokakuista viikonloppua sinulle! 
Täällä on edessä kirpparipöydän tyhjäystä, 
pihahommia ja sisälläkin tuo pyykkivuori kutsuisi :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Perjantaipurtavaa: Ihana vuokaleipä


Äitien tekemää ruokaa. Sitä on minun tapauksessani tämä ihana pull-apart -leipä. Elokuun alussa juhlimme isäni syntymäpäiviä rapujuhlien merkeissä, ja alkuruoan kanssa äitini oli leiponut tätä ihanaa vuokaleipää. Muutaman kerran olen tehnyt tätä itsekin, ja muutamassa blogissakin olen ohjeeseen jo törmännyt. Äitini bongasi reseptin Arla Ingmanin mainoksesta, mutta tämän viikon uunituoreessa (heh,heh..) Kotivinkissäkin näyttää olevan ihana ohje vastaavaan leipään.


Minä tein leipää varten pitsataikinan, jonka kaulitsin neliön muotoiseksi. Täytteeksi levitin purkin maustettua kermaviiliä ja vajaa kaksi desilitraa juustoraastetta. Taikinan leikkasin taikinapyörällä neliöiksi, ja ladoin päällekkäin leipävuokaan. Päälle ripottelin vielä vähän juustoa, ja paistoin 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kotivinkin reseptissä vuokaleipään laitettiin täytteeksi tuorejuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja timjamia, mutta Pinterestissä olen nähnyt täytteenä ihan kaikenlaista, mitä pitsaankin voisi laittaa.


Tämä on helppoa, ja todella hyvää, suosittelen kokeilemaan! Seuraavaksi ajattelin itse kokeilla täytteeksi valkosipulia, voita ja persiljaa. Voisi maistua hyvältä punaviinlasin kaverina :)

Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

torstai 2. lokakuuta 2014

Takapihan rinteessä

Tänä kesänä pihalla tehty isoin projekti on ollut takapihan rinne. Rinne on todella jyrkkä, ja ajatuksena on joskus pengertää tällä hetkellä nurmialueena oleva osa. Terassin alla oleva alue on ollut osaksi kukkapenkkinä ja suurelta osin rikkakasvien vallassa. Rinne perattiin ja kaivettiin niin paljon pois multaa ja savea, kuin lapion kanssa saatiin. Sen jälkeen peitin rinteen paksulla sanomalehtikerroksella, ja Miehen avustuksella rakennettiin kuvassa näkyvät lautakehikot raakalaudasta.


Rinne on todella jyrkkä, ja ajatuksena on, että tuo kehikko pitäisi mullan paremmin paikoillaan. Rinteeseen kärrättiin ruokamultaa reilu kymmenen kottikärryllistä, ja kuvien oton jälkeen vielä lisää. Sateiden jälkeen multa on tietenkin tiivistynyt, ja laudat tulleet näkyviin. Halusin kuitenkin kuvata tämän kesän tilanteen ja kasvit rinteessä :)

Rinteessä oli ennestään juhannusruusu, ja sen ympärillä erilaisia maksaruohoja sekä rönsyansikkaa. Ne saivat jäädä paikoilleen, mutta uuteen kehikkoalueeseen istutin erilaisia havuja ja keskelle maksaruohoja. Metsän puolelle rinnettä siirsin puna-apilaa ja hopeahärkkiä. Rinteen oikeassa alareunassa on etupihalta siirretyt lamohietakirsikat ja keskellä anopilta saadut kuunliljat. Mies teki ohjeiden toiveiden mukaisesti tuon köysiaidan pätkän, josta pidän kyllä kovasti. 


Kuvat on otettu elokuussa, ja syyskuun aikana keskiosan maksaruohot ovat kasvaneet vielä reilusti. Ne peittävät jo hienosti istutusalueen, mutta keväällä on mielenkiintoista nähdä, miten näille kasveille kesän aikana käy. Rinteen metsän puoli on vielä pahasti kesken, ja laudoitustakin pitää vielä varmasti jatkaa. Tosin innostuin siirtelemään kurjenmiekkoja tuonne alas, ja mukaan istutin vielä ukonlaukan sipuleita. Mutta keväällä palataan niidenkin pariin :) Viimeisiä aleostoksia olen istutellut vielä viime päivinä pihalle, mutta pikkuhiljaa täytyy vissiin julistaa tämän kasvukauden loppu, ja päästää puutarha talviteloille.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Ihana suolakinuski


Koko kesän on mielessä pyörinyt monta kokeiltavaa reseptiä, ja täytyy kyllä sanoa, että tämä ainakin oli kokeilemisen arvoinen! Meidän taloudessa on leivottu tasan yksi omenapiirakka tänä syksynä, ja resepti oli aivan tavallinen. Piirakkapohja ja lohkotut omenat, mutta jätin päältä pois kanelin ja sokerin. 


Sen sijaan keitin pikaisen suolakinuskin omenapiirakan kaveriksi, ja tämä oli kyllä todella hyvää! Annos sai heti vähän juhlavuutta, ja tätä voisi tehdäkin ihan jälkiruoaksi ystäville. Tai itselle. Kannattaa kokeilla, tuo suolakinuski sopii monen leivonnaisen ja jäätelön kaveriksi.

Suolakinuski

1,2 dl kuohukermaa
0,75dl fariinisokeria
50g voita

n.1tl suolahiutaleita

Laita voi ja sokeri kattilaan. 
Kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. 
Lisää kerma ja suola. 
Keitä noin kolme minuuttia. 
Nauti :)

Suolaa piti lisätä mielestäni yllättävän paljon kinuskiin, että se maistui pienenä häivähdyksenä valmiissa kastikkeessa. Mutta tätä tulee varmasti tehtyä uudenkin kerran!


perjantai 19. syyskuuta 2014

Keltaista pojalle


Pojan huoneessa ei vieläkään ole tapahtunut mitään mullistavaa. Sitä on vain niin mukava kuvailla, kun harvoin on kaikki tavarat näin paikoillaan :) Siirtelin kuitenkin tuon mustan viirinauhan tuohon sängyn yläpuolelle, sopii mielestäni hyvin tuohon ankkataulujen päälle. Pieneen naulakkoon ompelin ja leimailin pienen viirin jämäpaloista ja tuosta Eurokankaan kivasta salmiakkikuvioisesta nauhasta. 


Tekstiviirin idea ei ole kyllä ollenkaan oma, idean teksteineen sain täältä. Ja onhan tuo minun lopputulos tuollainen kyhäelmä, mutta sopii näihin kuvioihin :) Vastakkaisella seinällä pojan huoneessa onkin tuo pöytäryhmä, joka kyllä tekisi mieli maalata. Toisaalta tuo puun väri on kiva ripauksena tässäkin huoneessa, mutta toisaalta valkoisena se olisi myös mukavan näköinen..


Lempilelut meillä vaihtelee, ja nyt on kovassa huudossa tuo "ritari Mikke"-linna. Linnassa asustaa kolme ritaria, ja kaikkien nimi on kuulemma ritari Mikke :) Toinen uudempi ihastus on nuo kiikarit, jotka ostin juuri eilen pojalle Lidlistä, hintaa oli hitusen alle kymppi. Nyt meillä sisäretkeillään ahkerasti, ehkä joskus vielä oikeastikin kiikaroidaan pihalla.




Hyllyn päällä tavarat vähän aina vaihtuvat. Ajatuksena kuitenkin alunperin oli, että tänne korkealle voi nostaa kyniä, sormivärejä ja muuta sellaista, joka on kiva olla helposti saatavilla aikuisen opastuksella. Numeropurkissa on tällä hetkellä Haman maksihelmiä, ja noissa toisissa peltipurkeissa on kyniä ja taskulamppu yms. Kenkälaatikon päällystin Tine K:n harlekiinipaperilla, se kätkee sisänsä peite- ja sormivärit. Hyllyn alla seinässä on tuo harmaa työkaluseinä, josta edelleen kovasti pidän. Ehkä sen paikkaa olisi voinut paremmin miettiä, mutta tuossa se nyt on.

Hyllyn oikealle puolelle ripustelin tänään toisen Putinki-liikkeen muumijulisteista, jotka jo kesäkuussa ostin V:lle Helsinki-Vantaan Muumikaupasta. Ajatuksena on ostaa mustat, puiset housuhenkarit ripustukseen molemmille julisteille, mutta oli pakko päästä kokeilemaan jo ideaa muovisella henkarilla. 


Ja se päiväpeitto asia, jota jo pidempään olen tuumaillut.. No, Seinäjoelta tarttui mukaan tällaiset Anno-malliston syyskankaat. Ehkäpä näistä saisi jotain aikaiseksi, keltainen väri on ainakin aika mainio. Tuo Annon pussilakana on mielestäni aivan ihana, mutta kaipaan kuitenkin sitä päiväpeittoa tuohon päälle. Vielä pitäisi ehtiä hakemaan pitkästi vetoketjua, sitten ompeluprojekti voisi käynnistyä... :)

Oikein ihanaa syyskuun viikonloppua sinulle!

lauantai 30. elokuuta 2014

Kahdeksasosa kesäkurpitsasta

 Olen nyt parina kesänä kasvattanut kompostikasan päällä kesäkurpitsoita. Meillä ei siis (vielä) ole hyötypuutarhaa, ehkä muutaman vuoden päästä... Äidilläni on aivan upea puutarha ja kasvimaa, joten onneksi pääsemme nauttimaan syksyn sadosta hänen pihansa antimien avulla. Kesäkurpitsoita on kuitenkin mielestäni helppo kasvattaa, jos alkukesän hallat eivät vain taimia palelluta. Tänä kesänä näyttää sato hieman aiempia vuosia vähäisemmältä, sillä tähän mennessä on kypsynyt (tai edes kasvanut) vain yksi kesäkurpitsa. Jätin sen vielä viikolla muutamaksi päiväksi kasvamaan, ja nyt kun sen pihalta hain, oli se kasvanutkin hujauksessa noin puoli metriä pitkäksi :)


Lohkaisin kesäkurpistasta arviolta tuon kahdeksasosan, ja kokeilin tehdä kesäkurpitsamuffineita. Alkuperäinen ohje on viime syksyn Yhteishyvä-lehdestä, mutta vaihdoin kookosmaidon ja pähkinärouheen toisiin aineisiin. 


Yhdistä fariinisokeri, voi, munat ja maito. 
Sekoita toisessa kulhossa jauhot.
Lisää kuivat aineet sokeri-kananmunaseokseen, 
lisää joukkoon rouhittu suklaa ja karkea kesäkurpitsaraaste.
Sekoita nopeasti taikinaksi.
Jaa taikina muffinivuokiin.
Paista 175-asteessa noin 15 minuuttia.

Nämä muffinit olivat melko makeita, mutta ihanan kosteita. Tämä ohje täytyy laittaa talteen, ja kokeilla seuraavaksi pähkinärouhetta suklaan tilalla... :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kukkavalaisin (tai sitten ei)



Eräänä kesäpäivänä keksin, että haluan työhuoneeseen uuden valaisimen. Tai itse asiassa makuuhuoneeseen, mutta Mies ei vielä idealle täysin lämmennyt. Niinpä pikainen kysely, ja paljastui, että mummolan vintillä oli tallessa minun ja sisarusten vanhat varjostimet. Kiikutin kotiin tämän kuvan ihanuuden, johon äitini on jo parikymmentä vuotta sitten ommellut uuden päällisen. 



Päällinen siis irti, mustaa suhumaalia pintaan ja vielä kun mies käväisi Clas Ohlsonilla nappaamassa lampun ja johdon, oli valaisin valmis. Ja kyllä se ainakin omaa silmää kovasti miellyttää tuolla työhuoneessa (kuvan ollessa vähintäänkin hämäräperäinen...). Tällaisia valaisimia on näkynyt paljon blogeissa ja lehdissä, joten mitenkään oma idea tämä ei ole. Mutta kaunis silti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Siskolle maalasin vastaavan varjostinkehikon pinkiksi, ja hän teippaili omaansa washiteippejä koristeeksi. Tuli aika upea siitäkin!


Työhuoneen takaseinä ainakin odottelisi uutta maalia, edellisen asukkaan hopeiset perhoset ovat kyllä häätöuhan alla. Samoin vierassänky olisi tarkoitus vaihtaa sohvasängyksi, ja sen päälle olisi tulossa valokuvaseinä. Mutta nämä suunnitelmat ovat olleet kehitteillä jo pari vuotta, hiljaa hyvä tulee. Samalla yritän miettiä hyvää paikkaa tuolle skräppipaperitelineelle. Se on kyllä oikein viehättävä tuossa tason päällä... :)

tiistai 26. elokuuta 2014

Sateen ropinaa



Lämpöisen loppukesän jälkeen oli aika palata työmaalle, ja kylläpä sitä työtä riittääkin. Säätkin muuttuivat viileiksi, ja piha on kyllä ollut nyt viime viikot aivan hunningolla. Ehkä tulevana viikonloppuna saa viimeisteltyä viimeisiä keskeneräisiä projekteja. 

Viikonloppuna ehdin piipahtaa Seinäjoella Taitopuoti Paperinauhassa. Olisin halunnut uusia leimoja, mutta jotenkin niiden katselu kaupassa on vaikeaa, täytyy varmaan tilata netistä. Mutta mukaan tarttui pari ihanaa Fancy Pants-lehtiötä. Kaivelin papereihin sopivia koristeita, ja innostuin värittämään tämän vanhan leimakuvankin. Ajatuksena oli kyllä papereiden reunat käsitellä jotenkin yhteneväiseksi, mutta kortin kasattuani huomasin unohtaneeni koko homman :) Taustapaperissa on vähän gessoa, koristeena pitsiä ja nappeja. Reunaan roiskin vähän tummanruskeaa maalia ja leikkelin korallinväristä teippiä leimakuvan reunaan.

Oikein mukavaa elokuun viimeistä viikkoa sinulle!