maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kolme käytännön ideaa säästämisen aloittamiseen



Kesällä minusta tuntuu, että menot kasvavat vaikka olisikin paljon kotosalla. Tuntuu, että kaikenlaista pientä olisi kiva tehdä, ja äkkiä pienistä jutuista tuleekin iso menoerä. Tämä toki koskee kaikkea kuluttamista ja menoja, ja siksipä tälle kesälle olen etukäteen säästänyt rahat, jotka meillä on käytössä lomailuun. 

Tavoitteenani on arjessa toimiva budjetti ja jatkuva säästäminen, ja tätä varten menojen ennakointi on tärkeää.  Minun erostani on jo kolme vuotta, ja oma talous on hyvällä mallilla alun kaikkien yllättävien hankintojen jälkeen. Kirjoittelin aiemmin jo siitä, miten säästämisessä tärkeää on tietää ensin talouden tulot ja menot. Postauksen voit lukea täällä.  Mutta miten sitten käytännössä aloittaa säästämään, jos tuntuu, että kaikki rahat aina ovat menneet ennen seuraavaa palkkapäivää?

Itsellä kyllä tuntuu edelleen, että kaikki rahat ovat menneet palkkapäivään mennessä, mutta onneksi se johtuu budjetoinnista ja suunnittelusta. Siirrän rahaa eri tileille säästöön tulevaisuutta varten heti tilipäivänä, sillä muuten kyllä ei mitään meinaa jäädä säästöön. Näin toimimalla en huomaakaan, että osa rahoista on siirtynyt pois kuukauden käyttörahoista. Tässä siis kolme käytännön ideaa, joilla säästämisen aloittaminen ainakin minulla helpottui. 


Kolme käytännön ideaa säästämiseen aloittamiseen

Mieti, mitä varten säästät

Minä haluan säästöillä varautua äkillisiin menoihin tai muutoksiin taloudellisessa tilanteessa ja toisaalta säästää tulevaisuutta varten. Minulla yksi säännöllinen säästökohde on toki asuntolainan lyhennys, vaikka varsinaisesti en sitä laskekaan summaan, joka säästöön menee. Säästöt luovat minulle siis turvaa lähitulevaisuuteen ja vaikka eläkeikää varten, eikä tarvitse miettiä, mitä tehdä, jos vaikka jokin kodinkone hajoaa.

Avaa säästötili

Omalla kohdallani tämä oli pitkään hankala asia, sillä vaikka minulla oli säästötili, tuntui, että sieltä joutui aina ottamaan rahaa äkillisiä menoja varten. Nyt, kun budjetti yhden aikuisen ja lapsen taloudessa on selkeä ja varaudun ennalta tuleviin menoihin, säästötili saa olla koskemattomana. Käyttörahat ja muihin menoihin varatut rahat ovat selkeästi eri tilillä.

Mieti summa, jonka säästöön laitat

Yritän laittaa säästöön vähintään 20% palkasta. Tällä hetkellä minulla ei tuo summa siirry säästötilille automaattisesti palkkapäivänä, sillä olen laittanut nyt kaikki extrat ja muualle budjetoimattomat rahat myös säästöön tarkoituksena kasvattaa omaa puskuria. Automatisointi olisi kyllä varmasti hyvä tapa siirtää säästöön heti osa palkasta. 



 

4 kommenttia:

  1. Olipa kiva ja hyödyllinen postaus.Meillä on lyhyt ja pitkäaikaiselle säästämiselle eri tilit vielä kaiken päälle. On se bufferi siellä varalle jos jotain sattuu, mutta samalla on myös lomasäästöt joiden lisäksi itseasiassa on vielä yksi, nimittäin kodin hankinnat. Sinne kerrytetään milloin uutta TV-tasoa, milloin telkkaria ja mitäkin. Aika lyhytaikaisia kohteita ja joskus parissa kuukaudessa säästetty. Ei kuitenkaan haluta käyttää matkarahoja tähän joten tehdään tämä näin parilla eri tilillä jatkuvasti.

    Kesän "jotain pientä kivaa" menee sieltä matkatililtä sitten ja sekin harkiten. Aina ei ole tarve tehdä kalliita pientä kivaa, vaikka niitäkin kertoja on. Meillä saatetaan ajaa vähän pidemmälle leikkipuistoon retkelle joka on lopulta aika edullista kun eväät tulee nekin ruokakaupasta. Sitten on Se Päivä kun mennään Linnanmäelle ja saa olla aivan varma että kun siellä syö kaiken hyvän päälle niin palaahan sitä rahaa. Itse koetan pitää sellaisia listoja mitkä olisi hyviä kohteita niin edullisemmallakin. Museokortti on muuten ollut aivan verraton hankinta,kerralla vähän enemmän, mutta nyt kun museot taas on auki niin tarkoitus on käydä jälleen niissä. Saa hyvää tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas mukava, kun kerroit, miten teillä säästäminen hoituu. Tuo lomasäästötili ja kodin hankintatilit on kyllä hyvät, mulla on nyt niitä varten yksi tili, ja luulen että kahdella homma olis helpompaa :) Ja totta, kyllä just ne pienet jutut on tosi tärkeitä! Kiitos museokortti-vinkistä, täytyypä miettiä, jos itsekin sen hankkisi.

      Poista
  2. Minulla on myös useampi tili ja lisäksi miehen kanssa kaksi yhteistä tiliä. Heti palkkapäivän jälkeen lähtee tilisiirrot yhteiselle kodinmeno tilille johon laitetaan rahaa enemmän kuin laskettu kuukausittainen keskiarvo. Toinen siirto on taloustilille, josta ostetaan kaikki ruuat ja lasten hankinnat. Sen jälkeen menee summa pitkäaikaissäästöön ja lisäksi summa matka/hankintatilille. Ajatuksena on, että en koskisi pitkäaikaissäästöön ja matka/hankintatililtä siirtäisin välillä pitkäaikaissäästöön. Tuossa kohtaa on minun säästämisen heikoin lenkki. Matka/hankintatilistä on tullut sellainen, jonka varat nollaantuu säännöllisesti enkä muista olenko sieltä tehnyt siirtoja pitkäaikaissäästöön enempää kuin yhden ainoan.

    Voisiko blogiasi seurata bloggerin kautta jotenkin? Etsin sitä seuraajat palkkia ja seuraa nappi kovasti, mutta en löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun avasit teidän perheen säästämistä! Yhden aikuisen taloudessa ei tarvikkaan yhteisiä tilejä, mutta onko teillä molemmilla sitten kortit tuolle taloustilille? Minulla on ihan samanlainen tilanne, tuo matka/hankintatili on kyllä vähän väliä nollilla, kun menoja tuntuu riittävän.

      Lisäsin sivupalkkiin lukijat - palkin, joten nyt pitäisi onnistua :)

      Poista