tiistai 22. maaliskuuta 2011

Keltaista ja violettia

Muutaman viikon kortteilutauon aikana olen seurannut toki muiden puuhia, ja ihastellut uutta suomalaista Bingo-haasteblogia. Kivoja bingokortteja on syntynyt monessa blogissa ja tällä kertaa ehdin juuri ja juuri itsekin mukaan haasteeseen. Rivini on vastavärit - keltainen - kolme leimasinta.


Kuva on vino ja huonolaatuinen, pahoittelen :) Mutta ainakin kuvassa näkyy vähän sitä aurinkoa, jota kuvanoton aikaan pilkisteli. Munaleima Inkadinkadon, koristeena itse kasattuja kukkasia ja vähäsen tylliä sekä nauhoja. Lisäksi olen taustapaperin reunat käynyt läpi leimaamalla Mementon musteella, ja lisäksi leimasin samalla musteella kukkien terälehtiin taustaleimasimella, jossa on tekstiä.

Kiva kun kävit täällä blogissani!

3 kommenttia: