sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Melkein kaikki kohdallaan - myös virkatut kurpitsat


Virallisesti muutimme yhteiseen kotiin tämän kuun alussa, mutta muuttokuormaa kuskailtiin kyllä ahkerasti jo tätä ennen. Tällä hetkellä kaapit hieman pursuilevat karsinnasta huolimatta, mutta valaisimia lukuunottamatta kaikki tavarat ovat enemmän tai vähemmän jo paikoillaan. Hyvä me!

Samalla koronatilanne on huonontunut täällä Vaasassa, ja suositus on, että nyt syysloman kynnyksellä pysyteltäisiin kotona. Toivon tälle lokakuulle ihania syyspäiviä, sillä kyllä ulkoilu auttaa jaksamaan tässä poikkeuksellisessa ajassa. Vähän saa tehdä myös syksyisiä pihatöitä, että saamme tuon pienen takapihan talviteloille. Kovasti sormet syyhyäisivät sipulikukkien kimppuun, mutta koska emme tiedä, asummeko tässä ensi kesänä, yritän kovasti hillitiä itseäni. Ei ole helppo homma se.

Sisällä voi sentään helposti vähän fiilistellä syksyä, vaikka päätinkin, etten lähde suuremmin pistämään sisustusta uusiksi. No, uudet verhot ostimme makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen yhden verhoparin lisää. Mutta muut projektit saavat syntyä nyt  jo kotoa löytyvistä tarvikkeista ja kierrätysmateriaaleista. Ja niinpä pieni jämäkerä valkoista lankaa ja vanha sohvatyyny muuntuivat pieniksi koristekurpitsoiksi, eikö tullutkin somia näistä? Näin ohjeita näihin Pinterestissä, tässä yksi englanninkielinen versio

Virkattu kurpitsa

Virkkaa haluamasi määrä ketjusilmukoita, tästä tulee kurpitsan korkeus.

Virkkaa kiinteitä silmukoita siten, että virkkaat vain silmukan takareunaan. Näin syntyy kurpitsan "raidallinen" pintakuvio. 

Virkkaa niin monta kerrosta, että kurpitsa on haluamasi kokoinen. 

Virkkaa työn päädyt yhteen. Ota neula, ja pujottele lanka työn alareunaan ja kiristä.

Täytä esimerkiksi vanulla, ja kiristä langalla myös yläreuna. 

Aseta koristeeksi pieni oksa.


2 kommenttia:

  1. Söpöt kurpitsat :)
    Kivaa syyslomaa siitä huolimatta, että lomailumahdollisuudet ovat vähän rajoitetummat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä loma on aina lomaa, joten nautitaan tästä!

      Poista