lauantai 8. lokakuuta 2016

Parasta syksyssä ja kurpitsakortti


Meidän pihan syystyöt ovat olleet kovin pitkissä kantimissa. Viikolla kannoin terassilta ruukut pois, mutta tänään innostuin tyhjäämäänkin ne. Samalla siistittiin vähän pihaa, ja haravointiakin vielä riittäisi. Ensimmäiset yöpakkaset palelluttivat esimerkiksi kuunlijojen lehdet, joten istutustenkin parissa riittäisi puuhaa. Mutta välillä tulin sisälle laittamaan ruokaa, ja tänään pääsemme juhlimaan vielä kaksivuotiasta siskonpoikaakin. 

Huomasinkin tässä juuri, että minulle hyvin tärkeää syksyssä(ja oikeastaan kaikissa vuodenajoissa) on tunne ja tunnelma. Joinain päivinä se tulee syysistutuksista, joskus olohuoneen kynttilöistä. Olen huomannut, että kun innostun helposti monenlaisista ideoista, niin harmistun hyvin helposti, kun arjessa moni asia jää kesken tai tekemättä. Silloin unohtuu helposti nauttia vaikka ruskan värittämistä vaahteranlehdistä kotipihassa. Ehkä nyt voisikin ruveta iloitsemaan kaikista niistä pienistä asioista, joita tulee tehtyä ja kohdattua päivittäin. 

No, sellaista pohdiskelua tällä kertaa :) P*skiksessa mennään luonnoksella, ja innostuin kokeilemaan tätä Tim Holtzin kurpitsaleimasinta. Sopivasti oli kätköissä vielä näitä Halloween-aiheisia papereitakin.

Mukavaa lauantaipäivää!

4 kommenttia: