lauantai 2. helmikuuta 2013

Pinkkiä tytöille




Täällä on viikko vierähtänyt sairastelun merkeissä, pikkumies on viikon verran viettänyt entero-rokon kourissa. Nyt tuntuu, että myös flunssa-aalto tavoittaa pienen perheemme, saapa nähdä kuinka käy. 

Vähissä on siis ollut puuhailuaika, mutta tänään aamupäivän ahkeran siivoilun jälkeen päiväuniaika piti käyttää hyödyksi. Ja ehdinpäs ruveta kääntelemään ja vääntelemään papereita P*skiksen tämän kertaista luonnoshaastetta varten. Viikolla jo valitsin ihan eri paperit, mutta ne eivät jotenkin taipuneet tähän luonnokseen, ja lähdin sitten tekemään onnittelukortteja tytölle. Osallistun haasteeseen tällä pystymallisella kortilla.

Molemmat kortit tehty lähes samoista materiaaleista, toisessa koristeena kukka, kruunu ja timanttitarroja, toisessa kukka, nappi ja pinkkiä kimalleliimaa. En osannut muokata värejä enempää, jostain syystä tuo mekko näyttää aika ärhäkän pinkiltä, vaikka luonnossa ei noin loistava ole.

Molemmissa korteissa pilkkupaperi muistaakseni October Afternoonin, tähti- ja kruunupaperi Magnoliaa. Kaikkien paperien reunat kävin kevyesti läpi pinkillä musteella ja ressasin vähäsen. Lisäksi korteissa pienet kakkupaperit ja leipurinnyöriä.



Niin se on tammikuu jo ohi, 
oikein ihanaa helmikuun alkua sinulle!

10 kommenttia:

  1. Ihanat prinsessamaiset kortit molemmat :)
    Paranemista kaikille etenkin pikkumiehelle ;-DD

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania ja suloisen tyttömäisiä molemmat!

    VastaaPoista
  3. Ihanan suloisia kortteja molemmat!

    VastaaPoista
  4. Herkullisia kortteja, tuo vaaka-kortti on minusta vielä ihanampi :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanista kommenteista, on kyllä aika söpöläisiä... Ja itse en ole mielestäni mikään söpöstelijä, kortit vaan tuppaavat sellaisia olemaan :)

    VastaaPoista
  6. Voi että mitä suloisuuksia! Paperit on herkkuja ja kokonaisuudet tosi onnistuneet!

    VastaaPoista