sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Haasteita

 Olen todella huono ja laiska vastaamaan haasteisiin, tai jatkamaan niitä eteenpäin. Olen saanut muutaman haasteen tämän vuoden (?) puolella, ja nyt vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ajattelin vastailla niihin. Tänään olin ajatellut askarrella, mutta eilinen risusavotta vei kaikki voimat (joita kortteilussa paljon tarvitaankin...), joten istunkin nyt koneella pojan päiväunien ajan. Tuija ja Hennu, tässä siis vastauksia teidän haasteisiinne, kiitos kovasti teille! En laita näitä haasteita eteenpäin, mutta tästä voi itselleen napata mukaan, jos innostuu :) Yksi kiva valokuvahaaste vielä odottelee muutamaa kuvaa.

Tuija haastoi minut kuvaamaan bloggauspaikkani, se siis tässä kuvassa. Vaikka minulla on käytössä iso työhuone, bloggaan useimmiten tässä keittiön pöydän ääressä. Otin tämän kuvan jo joku aika sitten, pihalla näköjään vielä vähän luntakin. Ja jouluverhot, ajattelin että ne eivät olisi kovin jouluiset, mutta ovathan nuo... Vaihtoon meni :)

Hennun haasteessa oli useampi osa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

- En käy koskaan kuumassa suihkussa, inhoan liian lämmintä vettä.
- Rakastan lukemista ja pianonsoittoa, kumpaakaan en harmikseni ehdi tehdä tarpeeksi.
- Haaveilen talon vuokraamisesta ulkomailta kesän ajaksi.
- Toisin kuin eräillä, yksi lempiruokiani on hernekeitto.
- Ihailen selkeitä ja moderneja sisustuksia, mutta en osaisi itse asua sellaisen keskellä
- Vuoden aikana olen aloitellut kahta uutta liikuntalajia, joita en ollut aiemmin kokeillutkaan.
- En osaa ajaa pyörällä ja syödä samaan aikaan jäätelöä, ojaan menee.
- Kaipaan pihalleni englantilaistyylistä rehevyyttä, ja yritän sitä kovasti suunnitella.
- Silittäminen on yksi ikävimmistä kotitöistä minulle.
- Haluaisin päästä ratsastustunneille.
- Levitän näkkileivälle voin aina sileälle puolelle.

  2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.

1. Miksi ihmeessä vastaat tähän haasteeseen? ;)
 No tämä alkaa hyvällä kysymyksellä, ei aavistustakaan. Kauan se kesti, en yleensä haasteisiin innokkaasti vastaile. 


2. Jos sinulla on lemmikki tai useampi, kuinka he ovat saaneet nimensä?
Ei ole yhtään. Itse asiassa ei ole ikinä ollut. 


3. Millä nettisivuilla käyt päivittäin?
 Oman blogin kautta varmaan tulee käytyä seuraamassa muita päivittyneitä sivuja. Muuten seikkailen aina siellä sun täällä.

4. Mitä tv-sarjoja kaikkien pitäisi mielestäsi seurata?
 Katson aika vähän televisiota, kun ei noita vapaa-ajan ongelmia juuri ole. Viikingit on hyvä, ja innolla odotan kyllä Game of Thronesin seuraavaa kautta, ehkä siis niitä. 

5. Entäpä minkä kirjojen luku kuuluu mielestäsi yleissivistykseen?
 Kaikkien :) Luulen, että lukemalla kirjoja ei kovin helposti voi mennä pieleen. Väistämättä oppii uusia asioita itsestään ja ympäröivästä maailmasta, kun tarttuu kirjaan.

6. Tämä on kyllä kehoitus eikä kysymys, mutta...kerrohan arkielämääsi helpottava niksi!
 Ei ehkä ole niksi, mutta suunnittelen etukäteen viikon ruokalistan, ja mietin, minä päivänä ehdin hyvin ruokakauppaan. Yleensä käyn kaksi kertaa viikossa ruokaostoksilla. Helpottaa kummasti arkea, kun tietää aina mitä syödään ja voi hyvin ottaa huomioon kiireiset päivät. 

7. Tiedätkö kuka on Totoro?
Luulen niin.


8. No kuka? 
Hahaa, oli pakko googlettaa, olinko oikeassa :) Joku animehahmohan se on, mutta en kyllä ole seurannut Pokémonien jälkeen yhtään japanilaisia ohjelmia tai elokuvia. Onko muuten Hopeanuoli japanilainen ohjelma? Siinäpä vasta traumoja luova sarja...
 

9. Oletko hukannut jotain, jonka hukkaaminen harmittaa sinua edelleen? Jos, niin mitä?
 Musiikin säveltapailun kirjat, vihot ja todistukset. Ei mitään käsitystä missä ne ovat. Hukassa jo vuodesta 1993 :)

10. Mitä erityistä tapahtui syntymäpäivänäsi? (googlaaminen sallittu)
 Ei ilmeisesti mitään. Kalenterit odottavat siis vain virallista liputuspäivää kunniakseni...


11. Mitä sinun tekee mieli tällä hetkellä?
 Ottaa päiväunet :)
Hauskaa sunnuntain jatkoa sinulle!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti