Harlekiinipiirakka


Reilu vuosi sitten törmäsin ensimmäisen kerran kaupassa raakalakritsijauheeseen. Muistan silloin pyöritelleeni purkkia kädessäni, mutta jätin sen kauppaan. Syksyllä samainen aine kuitenkin päätyi kotiin asti, ja siitä lähtien olen miettinyt, mihin sitä käyttäisin. Kokeilin cookiesreseptiä, joka oli ihan ok ja muffineita, jotka eivät kovin onnistuneita olleet.

Sitten muistin tämän reilu kymmenen vuotta vanhan piirakkaohjeen, ja ajattelin kokeille jauhetta siihen. Ohje on alunperin Pirkka-lehdestä vuodelta -91, nimellä Iloiset fariinineliöt. Tämä lopputulos oli jo aika hyvä, sopivan lakritsinen, mutta ei liian voimakkaan makuinen. Ihana kahvipöydän herkku, eikä koristeluunkaan tarvitse tuhrata aikaa. Joskus on kiva, kun tulee helposti hyvää ja kauniin näköistä. Minulla oli kaapissa avattu paketti mustaa sokerimassaa. Tähän kävisi mikä tahansa väri, ja tomusokerikuorrutuksenkin sijaan voisi ehdottomasti käyttää valkoista massaa. Mutta kyllä tämä mustavalkoinen piirakka on niin minulle mieleinen värimaailmaltaan :)

Lakritsainen harlekiinipiirakka
200g margariinia
2dl fariinisokeria
1 muna
1tl inkivääriä
2tl lakritsijauhetta
1-2tl raastettua sitruunankuorta
3dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1tl soodaa

Valkoinen kuorrutus
200g tomusokeria
3-4tl sitruunamehua

Musta kuorrutus
mustaa sokerimassaa
alle marmeladia
 (käytin kaapissa ollutta vadelmamarmeladia)


Vaahdota pehmeä margariini ja fariinisokeri.
Vatkaa muna joukkoon.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon.
Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle tasaisesti ja 
paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.

Jaa jäähtynyt pohja kahteen osaan. 
Sekoita tomusokerikuorrutus,
 ja levitä se toiselle puolikkaalle.
 Toiselle puolikkaalle levitä ohut kerros marmeladia,
 ja nosta päälle kaulittu sokerimassalevy.

Leikkaa puolikkaat vinoneliöiksi ja asettele tarjoiluvadille.


Kommentit

  1. Nam. Herkullisen näköisiä. Mulla on blogissa sulle haaste. Nappaa mukaan, jos ehdit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja myös haasteesta. On muutama muukin tuolla odottelemassa hetkeä, ehkäpä viikonloppuna ehdin kuvata valoisaan aikaan paikkoja... :)

      Poista

Lähetä kommentti