tiistai 26. helmikuuta 2013

Kymppi täynnä


Kummitytön synttärit lähestyvät taas hurjaa vauhtia. Niinpä viikonloppuna puuhailin tällaisen kortin, jonka pian saan lähettääkin matkaan.  Pitkästä aikaa leimailin tätä Gorjuss Girls -leimakuvaa, olikin aika kiva väritellä. Paperit ovat MME:n Kraft Funday Happy Days -lehtiöstä, kivan pirteitä mielestäni. Bingoilen tällä kortilla juuri aikarajojen salliessa P*skikseen, rivillä haaraniitti, naru ja viiri, jotka kaikki löytyvät kortista, muita koristeita ei sitten olekaan.

Täällä loma on alkanut tasapainotellessa. Perjantaina käytiin ystävän kanssa katsomassa 21 tapaa pilata avioliitto, ja oli kyllä hyvä elokuva. Hyvää ruokaa vielä Pincho-ravintolassa, ja seura vielä parempaa. Lauantaina siskon luona sai ihastella Me & I -vaatteita. Tosin tällä kertaa ei V:n kaappi täyttynyt ihan niillä vaatteilla, joita olin ajatellut, mutta jotain kivaa löytyi kuitenkin. Sunnuntaina sitten minuun ja mieheen iski hirmuinen vatsatauti, josta nyt yritetään toipua. Onneksi V ei sairastunut, ollaan nyt käyty allergiatesteissä. Joten melkoista hulinaa on näköjään tämä lomailu :)

Mukavia helmikuun viimeisiä päiviä sinulle!

8 kommenttia:

  1. Kaunis kortti. Tosi kivoja papereita.

    VastaaPoista
  2. Ihana kortti! Ja odotan muuten itsekin, että pääsisin näkemään mainitsemasi elokuva, kaikki sitä ovat niin kehuneet että ei voi olla pettymys :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Ja tosiaan, elokuva oli mielestäni hyvä. Monet kotimaiset elokuvat eivät ole minuun makuuni, mutta tämä oli jotenkin ihanan hyväntuulinen ja harmiton. Suosittelen siis :)

    VastaaPoista
  4. Oih, gorjuss-tytteli kortissa niin eihän se voi olla mitään muuta kuin kiva!

    VastaaPoista
  5. Kauniisti väritetty leimakuva ja kiva sommittelu.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, nämä paperit ovat kyllä mielestäni todella valloittavia, niistä tulee jotenkin hyväntuulisia kortteja :)

    VastaaPoista