lauantai 24. maaliskuuta 2012

Keltaasta


Lauran korttihaasteessa oli tehtävä valinta - vihreää vai keltaista. Vihreä on ehdottomasti yksi suosikkiväreistäni, mutta kevään kunniaksi päädyin keltaiseen. Sikäli hankala tehtävä, että en oikein pidä keltaisesta, eikä minulla ole juurikaan keltaisia tarvikkeita. Tai olihan niitä sitten lopulta.

Paperiin ompelin viiriä varten narun, ja siihen ripustelin tuon onnea-tekstin. Viirin lappuset on värjätty keltaiseksi Mementon musteilla ja kirjaimet on ihan itse taiteiltu. Koristeena keltaista sametti- ja silkkinauhaa sekä muutama nappi. Toisen alla on tuollainen lankasykkyrä. Ideaan törmäsin jonkun ihanaisen skräppäyssivuja katsellessa, mutta en nyt ikävä kyllä millään muista, että missä. Mutta siis se(kin) idea on siis lainassa, kiitos siitä!

Tarkoitus oli tehdä leimakuvaton kortti ehkä hieman aikuisempaan makuun, mutta tästä tulee minulle mieleen lastenjuhlat ja sirkus... :) Tosin kuva on nyt sen verran huono ja varjoinen, että eipä siitä kovin näe korttia tihrustaa. Mutta sen sijaan, että jäisin sitä nyt tällä kertaa edes murehtimaan, lähden kurkkimaan, josko pikkumies heräilisi ekoilta päikkäreiltä. Meillä on suunnitelmissa pakkautua autoon ja lähteä kyläilemään ihanien ystävien luo. Jännitysmomenttia siis riittää.

Ihanaa maaliskuista viikonloppua sinulle!

3 kommenttia:

  1. Suloinen kortti! Todella yksinkertainen ja niin ihana!!! Kiitos Lauran korttihaasteeseen osallistumisesta!

    VastaaPoista
  2. Hieno keksintö tuo ommel...tästähän tuli tosi kaunis kortti:))

    VastaaPoista