tiistai 29. joulukuuta 2009

Kukkivat ruukut


Monissa blogeissa on näkynyt ihania kukkaruukkukortteja. En ole aiemmin innostunut sellaista kokeilemaan, mutta nyt Jehkottaren haasteessa kun kyseinen kortti oli luonnoksena, päätin rohkaistua ja kokeilla. Tällä vauvaruukkukortilla osallistun tämänkertaiseen haasteeseen.


Kortin kukat on leikattu omilla leikkureilla ja kaikki tarvikkeet ovat vanhoja varastoja. Kortti päätyy hyvälle ystävälle, jonka perheeseen syntyi lapsi juuri ennen joulua. Aika värikäs tuli tästä kortista, mutta omasta mielestäni tämä on onnistunein näistä ruukkukorteistani. Muutaman harjoituskappaleen tämä vaati, että sain kukat laitettua sievästi korttiin.


Tämä toinen kortti voisi olla koristelun puolesta vaikka onnittelukortti uuteen kotiin. Tämän kortin sävyt ovat mielestäni kauniit, ja varsinkin joulun väriloiston ja alkaneiden alennusmyyntien jälkeen on kiva välillä tehdä tällaisia rauhallisen sävyisiä kortteja.

Kiva kun kävit täällä blogissani!

9 kommenttia:

  1. Ovat todella kauniita kukkaruukkuja:)
    Kiva tehdä välillä ihan erilaisia juttuja:)

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita kukkaruukkuja - ihanan raikas kevään vihreä tuo toinen ruukku.Tykkään myös tuosta sinisestä värimaailmasta, jota oranssit kúkat piristävät.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kortteja molemmat. Tykkään kovasti pirteistä värimaailmoista molemmissa. Ja ylemmässä kivoja nuo itsetehdyt kukat!

    VastaaPoista
  4. Ei ihme, että maltoit tehdä jonkun harjoituskappaleen tästä aiheesta - onnistuit näissä korteissa tosi hienosti. Muodot ja kaikki elementit ovat tasapainossa toisiinsa nähden! Ovat hyvin kauniita kortteja - saajat ilostuvat varmasti!

    VastaaPoista
  5. WAUDE!!! Upeat kortit! Todella kauniit kokonaisuudet! TYKKÄÄN!!! =)

    VastaaPoista
  6. Ihania kortteja molemmat, vaikka pikkaisen enemmän pidän alemmasta. On niin ihanat sävyt ja runsaasti olet saanut kukkasi kukkimaan :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kortteja!!! Todella kauniita!!

    VastaaPoista
  8. Hienoja, värikkäitä ja piristäviä kortteja nämä molemmat! Itsekin tykkäsin kovasti tästä kortti-ideasta, ja olet hienosti jalostanut ideaa enemmän vaakatasoon, pitääpä kokeille itsekin.

    Oikein hyvää alkanutta vuosikymmentä sinulle! Kiitos vierailuistasi blogissani ja myös ennen joulua tulleesta yhteisviestistä työpaikalle, kovasti mielissään sitä sielä ääneen toisillemme luimme.

    Iloa, valoa ja innostusta!

    VastaaPoista