perjantai 3. heinäkuuta 2009

Odotettua postia

Yöllä oli pitkästä aikaa satanut vähän vettä, ja ilma kyllä oli raikastunut huomattavasti. Varmaan kuivuneet kasvit ottaisivat vastaan enemmänkin sadetta En tiedä oliko sateesta johtuvaa, mutta sain innostuksen siivota pienen huushollimme ja jostain syystä vessankin jynssääminen kloritella tuntui oikein rattoisalta puuhalta tänään.

Posteljooni tipautti vielä postiluukusta mukavan paketin. Mihannan nettikaupassa on meneillään kesäale, ja alkuviikosta tilasin muutamia leimasimia, joita olin jo pitempään katsellut.


Nämä Magnolian leimasimet ovat mielestäni aivan vastustamattomia. Tilda ruusukimpun kanssa on toivottavasti monikäyttöinen leimasin. Ja sateenvarjon alla seisoskeleva Tilda sopii varmasti sekä syys- että kevätkortteihin.


Koko alkukesän olen kaipaillut manssikkaleimasinta, ja nyt minulla sitten on niitä kaksin kappalein ja vielä jäätelö kaupan päälle. Lisäksi tilasin helmitarroja, ne ovat ilmeisen kysyttyä tavaraa, kun ei ole kuin muutamia värejä aina saatavilla kun kurkin nettikauppoihin. Tällä kertaa tilasin tuollaisia kuparinruskeita.

Toivottavasti ensi viikolla ehtii näistä tehdä kortteja, toinen puolisko aloittaa nyt kesäloman ja tarkoitus olisi piipahtaa mökilläkin. Aurinkoista viikonloppua!

1 kommenttia:

  1. Voi tuota Magnolian ruusutyttöä tekis munkin mieli... kaikkien sadan entisen jatkoksi... =)

    VastaaPoista