maanantai 6. tammikuuta 2020

Olisiko aika pitää säästökuukausi?

Henkilökohtainen talous ja säästäminen ovat asioita, joihin ajattelin tänäkin vuonna aktiivisesti kiinnittää huomiota. Alkuvuodesta loppuvuoden juhlinta, matkat ja herkuttelu saattavat näkyä lovena säästöissä. Viime vuonna päätin, että mitään ylimääräisiä menoja ei tulisi, mutta vähäsen päätöksestä jouduin lipsumaan. 


Eron jäljeen muutto pienempään asuntoon on tuonut säästöä asumismenoihin, mutta toisaalta vastaan kaikista menoista yksin. Maksamme edelleen lapsen kulut puoliksi, mutta muuten talouden tuloja ja menoja on täytynyt puntaroida tarkasti.



Säästän mieluusti menoista, jos sillä tavoin voin esimerkiksi tehdä matkan yhdessä lapsen tai ystävien kanssa, mutta ajatuksena olisi kartuttaa myös pitkäaikaista säästötiliä viime vuotta enemmän. Täytyy vielä vähän miettiä, miten tämän toteutan, sillä säästäminen arjessa ei aina ole niin helppoa, kuin paperilla.

Nyt vuoden alkuun ajattelin kokeilla vähän kiristää kukkaron nyörejä, ja listasin vinkkejä, joilla voi lähteä toteuttamaan omaa säästökuukautta.


Vinkkejä säästökuukautta varten


1 lehtitilausten irtisanominen


Minulla tuli pitkään sisustus- ja ruoka-aiheiset lehdet, mutta kun muutimme toissa vuonna, irtisanoin kaikki lehtitilaukset. Ja vaikka rakastankin selailla lehtiä ja kirjoja, on minulle riittänyt lehtien verkkosivustot. Lisäksi netistä löytää helposti juttuja ja kuvia haluamastaan aiheesta, jos kaipaa inspiraatiota

2 erilaisten suoratoistopalveluiden irtisanominen


Jonkin aikaa minulla oli sekä Netflix-että HBO-tunnukset ja Spotifyn maksullinen Premium-jäsenyys. Huomaatta näihin meni joka kuukausi melkein 30 euroa, eli vuodessa jo 360 euroa. Päädyin irtisanomaan HBO:n ja Spotifyn, ja Netflixissäkin vaihdoin tunnuksen edullisempaan versioon, jossa ohjelmaa voi katsoa yhdeltä ruudulta. Välillä olen irtisanonut Netflixin, jos olen HBO:lta halunnut katsoa jonkun tietyn sarjan, kuten keväällä Game of Thronesin viimeisen kauden.

3 ruokabudjetin laatiminen


Rakastan leivontaa ja ruoanlaittoa, ja helposti kaupasta tarttuu mukaan yhtä jos toistakin mielenkiintoista. Samalla ostosten hinta helposti tuplaantuu. Siksipä yritän nykyisin laatia tarkan ruokalistan, jonka perusteella laadin ostoslistan ja käyn kaupassa. Ruokamenot pysyvät tällä tavoin aika hyvin kurissa. Jos syömme arkisin koulussa lapsen kanssa, ruokamenomme ovat hieman reilu 200 euroa kuukaudessa. Nyt parin viikon loman aikana en ole ruokalistaa tehnyt tarkan budjetin mukaan, joten tässä kohtaa täytyy nyt omalta kohdalta tehdä parannusta.



4 ostolakko 


Tätä ajattelin toteuttaa itse väljästi, eli en suhtaudu tähän täysin ehdottomasti. Minulla on tehtynä haaveostoslista, johon listasin asioita, joita haluaisin ostaa tai joita ajattelen meidän tarvivan. Tällaisia ovat esimerkiksi uusi valaisin keittiöön ja iso termospullo. Pärjäämme kuitenkin ilman näitä oikein hyvin, joten nyt yritän olla ostamatta mitään turhaa ostoslistan ulkopuolelta. Tiedän, että tammikuun aikana olen menossa ystävien kanssa ulos ja teen muutaman päivän reissun Helsinkiin, mutta muuten yllättäviä menoja ei pitäisi olla. 


5 maksullisten menojen karsiminen


Teatterin, elokuvien tai maksullisten aktiviiteettien sijaan voi hyvin nauttia talvisesta luonnosta tai vaikka kotoilla. Kaikkea tätä voi tehdä yksin tai yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Esimerkiksi ravintolaillan sijaan voi viettää vaihteeksi nyyttikestejä ja lautapeli-iltaa.


Ruokabudjetti, ja siitä kiinni pitäminen, sekä vain tarpeellisten tavaroiden ostaminen ovat minun alkuaskeleet tähän hyvään talousvuoteen 2020, ja luulen, että näistä pidän tiukasti kiinni koko alkuvuoden pelkän säästökuukauden sijaan. Samalla täytyisi laatia vielä tarkka säästösuunnitelma tälle vuodelle, mutta tästä on hyvä aloittaa. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti