torstai 13. elokuuta 2020

Suussa sulava Aura - sienipiirakka

Sienestysaika on taas täällä, ihanaa! Lähdin oikeasti metsään siskon kanssa mustikkaan, mutta pääasiassa sieltä kotiutui tatteja ja kanttarelleja. Mutta en valita, on ihanaa huomata, että uskallan jo kerätä sieniä ja tunnistan monia lajeja. Tosin jätin kyllä muutaman hyvännäköisen punikkitatin metsään, kun en ollut niistä ihan varma.

Meillä ei kotona ole tehty erityisen paljon sieniruokia, ja niihin on käytetty yleensä kaupan valmiita viljeltyjä sieniä tai sitten suolasieniä. Niinpä olen nyt sieniharrastuksen myötä myös lähtenyt etsimään hyviä sienireseptejä, ja osa sienisaaliista päätyi todella suussa sulavaan Aura -piirakkaan, jonka täytteeseen löysin ohjeen täältä


Tässä piirakassa homejuustoa on sen verran vähän, että siitä tulee oikeastaan vain suolaisuutta mukaan, ja ihana ruisjauhoja sisältävä piirakkataikina on lehtevää ja mureaa. Sitä suosittelen kokeilemaan muihinkin suolaisiin piirakoihin, käytän tätä ohjetta nykyään aina. Blogista ohje löytyy jo ennestään, kun tein näitä pieniä lohipiirakoita.

Rukiinen piirakkapohja

100g margariinia
2dl vehnäjauhoja
0,5dl ruisjauhoja
0,5tl leivinjauhetta
0,5dl vettä
suolaa

Aura -sienitäyte

4-5dl tuoreita sieniä (kanttarelleja, tatteja, vahveroita)
1 kesäsipuli varsineen
100g juustoraastetta
50g Aura-murua
3 munaa
3dl kevytmaitoa
0,5tl valkopippuria
1tl tuoretta timjamia


Nypi pehmeän margariinin joukkoon jauhot. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele vuokaan, ja paista pohjaa 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia. 

Paista pilkottuja sieniä kuumalla pannulla, kunnes vesi on haihtunut. Lisää silputtu sipuli varsineen, ja paista, kunnes sipuli on pehmennyt. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito ja mausteet. Käytin itse ihanaa sitruunatimjamia, mutta tavallinenkin käy oikein hyvin. Sekoita munamaidon joukkoon juustoraaste.


Levitä esipaistetulle piirakkapohjalle sieni-sipuliseos, ja kaada päälle munamaito. Ripottele pinnalle Aura-muru. Jatka paistamista 200 asteessa 20-25 minuuttia.


4 kommenttia:

  1. Minä olen suuri sieniruokien ystävä, mutta en ole ikinä kokeillut yhdistää sieniä ja aurajuustoa. Olen aina pelännyt, että auran maku peittää sienien maun. Mutta taidanpa seuraavasta sienisatsista tekaista samanlaisen piirakan.

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, tämä olikin siitä hauska ohje, että tuota aurajuustoa tuli niin vähän ettei näin käynyt. Mieli teki tosin laittaa paljon enemmän :D

      Poista
  2. Siis mitä herkkua! Ja meillä taitaa olla aika sama maku, minullakin sieniä ja auraa blogissa ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet ja juusto on kyllä ihana yhdistelmä, täytyy käydä katsomassa sinun ohjeesi!

      Poista