sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Korvapuustipäivän mutakakku

Oikein hyvää korvapuustipäivää! Korvapuustit ovat lapseni suurin herkku, joten ehkä tänään vielä teemme pullataikinankin. Tämän päivän kunniaksi kokeiluun pääsi kuitenkin siskoni kehuma resepti: korvapuustimutakakku. Nopeaa, helppoa ja ihanan taikinaista.


Mutakakkuohje on siis tässä tapauksessa ruotsalainen kladdkaka, joka valmistetaan eri tavalla, kuin suklainen amerikkalainen mutakakku. Ruokavirtuoosi-serkkuni, taitava Nanna on aiheesta kirjoitellut aiemmin, jos haluat kurkata lisää. Ja taidanpa itsekin kokeilla tuota kladdkaka reseptiä... Siskoni vinkkasi, että Ruotsissa kakusta tehdään vaikka minkälaista versiota. Ja idea tuntuu kutkuttavalta, sillä onhan kakkutaikina hyvää ja kladdkaka on periaatteessa taikinaiseksi jätetty kakku.


Korvapuustimutakakku

150g sulatettua margariinia
2,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1rkl kanelia
2,5dl vehnäjauhoja
2 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää joukkoon sulatettu margariini ja munat.
Voitele vuoka (22-23cm) ja kaada taikina vuokaan.
Paista 200-asteessa 15-20 minuuttia.


Tein oman kakkuni tämän ohjeen mukaan. Omaan makuuni kakku ehti omassa uunissani paistua vähän liian paljon, seuraavaksi taidan hieman alentaa lämpötilaa, niin saan vielä taikinaisemman kakun. Mutta hyvää oli :)



lauantai 3. lokakuuta 2015

Syksyn kukkijoita

Syksyn kiireet ovat saaneet aikaan (puutarha)kyllästymisen täällä puuhastelujen valtakunnassa. Tosin kyllästyminen koskee kaikkea tekemistä, mutta puutarhassa se on näkynyt selvimmin. Alennusmyyntilöydöt odottelivat istuttajaa, kukkapenkit hoitajaa ja haravaakin olisi jo saanut heilutella. 


Viime viikonloppuna haahuilimme jälkikasvun kanssa takapihalla, ja sattumalta kävelin uutta "mummopenkkiä" ja pergolakatosta tutkimaan. Ja mikä yllätys, jalokärhö 'Jackmanii' oli innostunut kukkimaan ensimmäisenä kesänään. Tai syksynään. Vanhan vierasvuoteen patjasta revityt jouset tarjoavat kauniin, ruosteisen kasvukehikon tälle kaunokaiselle.



Täytyi sitten pikaisesti kuvailla vähän kukkasia, ja yllättävän paljon kukkijoita aivan syyskuun lopussa pihalta löytyi, sateesta huolimatta. Nämä muuripenkin syysleimut ovat jo parhaimmat päivänsä nähneet, mutta jaksavat vielä kuitenkin kukkia. 


Muuripenkkiin päätyi myös kaksi uutta keijunkukkaa. Viime vuonna ostin kokeiluun tätä ihanaa 'Green Spice' -keijunkukkaa, ja alepöydästä tarttui nyt mukaan muutama taimi. Hyvin selvisi ainakin tuo ensimmäinen viime talvesta. Viime syksyn alelöytö oli myös tuo taustalla näkyvä isotähtiputki. Se ei oikein tuossa viihdy, kasvatti tänä vuonna vain lehtiä.


Keväällä perustamassani mummopenkissä löytyi vielä paljonkin kukkijoita. Täytyy vähän järkeistää tuota penkkiä, mutta nyt sieltä löytyi vaaleanpunaisia kukkijoita: komeamaksaruohoa, syysvuokkoa ja kaunopunahattua. Jälkimmäiselle taidan etsiä toisen paikan. Ehkä ensi vuonna.