maanantai 6. heinäkuuta 2015

Takapihan rinnepenkki


Ennen aurinkoisia päiviä kuvailin viime keskiviikkona pihalla. Mies otti kameran reissuun mukaan loppuviikoksi, joten uudempia kuvia ei ole. Muutamassa päivässä tässä rinteessä on tapahtunut iso muutos, ja toki verrattuna viime vuoteen moni kasvi on hyvässä kasvuvauhdissa. Viime vuonna siis ahkeroin enemmänkin rinteen parissa. Tervetuloa kulkemaan alas meidän takapihan rinnepenkin vierustaa :)


Rinnepenkin oikeassa reunassa kasvaa maksaruohoja ja rönsyansikkaa. Istutin nyt keväällä sinne lisäksi loistosalviaa, ruusujuurta ja punakärsämöä. Loistosalvia taitaa kohta kukkiakin, mutta ansikkaa jouduin siirtämään, ja se on nyt vähän kärsineen oloinen.


Rinteen oikeassa alareunassa on lamohietakirsikkaa. Ei taida vain olla paras paikka tälle kasville, ei oikein pääse oikeuksiinsa. Yläreunan vaaleanpunainen juhannusruusu ei tässä kuvassa vielä kuki, nyt viikonloppuna nuput aukesivat kauniisti.


Keskivaiheilla rinnettä on isompia kiviä, ja joskus on tarkoitus jatkaa terassilta portaita tästä kohtaa alapihalle. Nyt tässä on komeamaksaruohoa, jalopähkämöä, tulilatvaa ja ketoneilikkaa. Tätä osaa en kaivanut kokonaan ylös viime vuonna, ja sen kyllä huomaa rikkakasvien määrästä. Taitaa olla tämän kohdan siistiminen vielä edessä tämän kasvukauden lopussa ja ehkä täytyy kehitellä jokin tuki perennoja varten.


Isojen kivien jälkeen rinteessä on melko hupaisa maksaruohovyöhyke. Siis tuo on ihan käsittämättömän rehevä. Joukossa on montaa eri maksaruoholajia, kuvailen niitä kun rupeavat kukkimaan. Lisäilin vielä joukkoon pikkulaukkoja, joten lopputulos on vähän sekava :) Yläreunassa on kaksi lamoherukkaa, jotka ovat lähteneet todella hyvin kasvuun.


Vasemmassa reunassa on hopeahärkkiä, seppelvarpua ja erilaisia havuja. Tämä kohta on kesken, ja vielä näkyy nuo viime vuonna rakennetut kehikotkin hakkeen alta. Muutamaa kasvia täytyy siirtää, tehdä vielä yksi lokero tuonne kivikkorinteen reunaan ja sitten tämä alkaa olla kasvua vaille valmis. Ja olisihan se kiva, että jokin aina kukkisikin, nyt tuntuu vain olevan vihreää joka paikassa. 

Ei vielä ihan valmista.. jos nyt koskaan  tuleekaan :)

0 kommenttia:

Lähetä kommentti