maanantai 17. helmikuuta 2020

Talviloma kotona - 5+1 helppoa ja edullista ideaa

Minun oli pitkään hyvin vaikea nauttia lomasta, kun poika ei ole minun kanssani. Olen ihan tietoisesti yrittänyt opetella ajattelemaan, että minulla kuitenkin on oikeus lomaan ja se voi olla myös mukavaa. Aluksi kun tuntui, että siitä tuli huono omatunto. 

Kahtena viime vuotena olemme viettäneet talvilomaviikon pojan kanssa kahdestaan. Toissa vuonna olimme viikon Maspalomasissa, Kanarialla, ja viime vuonna vietimme osan lomasta Vuokatissa. Tänä vuonna poika on talviloman isänsä kanssa, ja kun miehellä ei ole lomaa, on minulla tiedossa lomapäiviä omassa seurassa.


Mietin, millaisia asioita haluaisin ehkä tehdä, mutta huomasin, että nyt taitaa olla tarvetta vain nauttia kiirettömistä päivistä ja tehdä juuri niitä asioita, jotka siinä hetkessä tuntuvat hyvältä. Ainakin yritän nukkua hyvät yöunet ja päästä liikkumaan mahdollisimman usein. Samalla minulla on toiveena jatkaa säästökuukautta siinä mielessä, että en aio käyttää ylimääräistä rahaa nyt tähän talvilomaviikkoon. Säästökuukaudesta voit lukea lisää täältä

Listasin ideoita kuitenkin lomajutuista paperille, ja ajattelin jakaa tämän listan myös sinulle. Nämä ideat toimivat varmasti myös yhdessä lasten kanssa.

Kirjastovierailu ja lukeminen

Ehdin todella harvoin käydä Vaasan pääkirjastossa, mutta nyt ajattelin talvilomaviikolla käydä siellä. Kirjavalikoima on suurempi kuin meidän lähikirjastossa, ja ehkä voisi saada joitain uusia lukuvinkkejä. Olen lukenut nyt Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta-kirjasarjaa, ja kaipaisin jotain muuta. Osa kirjoista on ollut hyviä, mutta kyllä sarjaan on mahtunut mielestäni monta vähän ei niin hyvääkin teosta.


Keittiössä puuhailu ja yhteiset ruokailut


Leivonta ja ruoanlaitto, nämä ovat kyllä lempiaiheitani, oli sitten loma tai arki. Mutta esimerkiksi itse tehdyt sämpylät tai pitsa ovat helppotekoisia ja edullisia, ja mukavaa puuhaa lastenkin kanssa. Me leivomme usein näiden lisäksi yhdessä pullaa tai erilaisia keksejä, kannattaa kokeilla vaikka tätä cookies-reseptiä


Lomalla voi kuitenkin olla enemmän aikaa myös ruoanlaittoon, ja itse ajattelin kokeilla ainakin jotain uutta pataruokareseptiä. Olisi mukavaa saada myös illallisvieraita loman kunniaksi, voisi vaikka nauttia raclette-illallisen. Toisaalta minulla on ainakin yksi pastaresepti kokeiltavana, joten voisi viettää italialaisteemaistakin iltaa. Vapaaehtoiset vieraat voivat siis ilmoittautua :) 


Tässä vinkkejä suolaisiin leivonnaisiin:




Pelien pelaaminen


Meillä pelataan säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisia lauta- ja korttipelejä, ja loma-aikana varsinkin pidempikestoisille peleille on enemmän aikaa. Toisaalta, harvoin arjessa on aikaa pelata myöskään konsolipeliä tms., joten saattaa olla, että tämän loman aikana täytyy jotain pitkästä aikaa kokeilla. Välillä pelaan lapsen kanssa Switchillä, mutta ne ovat sitten enemmän lapsille suunnattuja pelejä. Kaikenlaisia pelejä saa lainattua myös kirjastosta, ja voihan yhdessä viettää vaikka lautapeli-illan.

Elokuvailta tai suosikkisarjamaraton


Mikäänhän ei estä pitämästä elokuvahetkeä vaikka keskellä päivää, erityisesti sadesäällä. Itse mietin, että voisin katsoa joitain Outlander-jaksoja edelliseltä kaudelta, uusi viides kausi alkaa Ylellä 26.2. HBO:lla olisi muutama mielenkiintoinen sarja: His Dark Materials, The Magicians ja A Discovery of Witches. Näistä kahta viimeistä olen katsonut jonkin verran, ja pidän niistä molemmista. Ehkä ihan kaikkea en viikon aikaan ehdi katsoa :)

Valokuvien läpikäyminen


Minulla on tämä kyllä häpeällisen huonolla tolalla. Eron ja muuton jälkeen en ole juurikaan teettänyt mitään kuvia. Ajattelin, että tekisin valokuvakirjat, ja pikkuhiljaa teettäisin kuvia, sillä haluaisin tehdä niistä skräppialbumin. Tässä ei nyt kyllä auta haukata liian suurta palaa, vaan miettiä tämä huolella. Muuten taitaa olla vuosikausien kuvat sekaisin jossain laatikossa. 

Spa day


Hiusten värjäys, kasvonaamio ja jalkakylpy, nämä kaikki voisivat olla oman hemmotteluhetken ensimmäiset askeleet. Mutta rauhallinen saunahetki, rentouttavaa musiikkia ja pehmeä kylpytakki voisivat vielä tuoda tähän pientä luksusta. On mukavaa rauhassa hoitaa kauneusrutiineita, joita arjen keskellä joutuu tehdä usein vähän kiirellä. 



Näillä suunnitelmilla siis ensi viikon talvilomaa kohden!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti