perjantai 7. syyskuuta 2012

Sadetta pitelemässä

Niin ovat syksyn sateet saapuneet, vaikka ensi viikolla saattaa taas lämpöäkin riittää. Aikaa olen jostain kaivellut sen verran, että ehdin osallistua tämänkertaiseen Magnolia-haasteeseen, jossa kortti tehtiin luonnoksen mukaan. Tämän leimasimen kaivelen kätköistäni aina syksyisin, pidän tästä kovasti. Tällä kertaa tein onnittelukortin tilauksesta pienelle tytölle, toivottavasti on mieluisa. Hänen lempivärinsä on kuulemma lila, joten siitä väritys korttiin.



Leimakuva väritetty ProMarkereilla, sadepisarat ja lätäkkö taiteiltu Glossy Accentilla. Paperit ovat Papermanian Chatsworth Vintage Collection -lehtiöstä, jonka sain lahjaksi ihanalta ystävältäni. Koristeena timanttitarrat ja vähän satiininauhaa, johon pujotin pahvisen "riipuksen", siihen lisäilin perhoset. 

Tällaista syksyistä tunnelmaa täällä, nyt yritän etsiä jotain hyvää omenapiirakan ohjetta, kun anoppi toi pussillisen omenoita. Sangollinen puolukoitakin tuli mukana, ne jo pakastin. Appiukko toi tullessaan terassin oven, joten ihania tuliaisia oli heillä mukana :)

Ihanaa, kuulasta syysviikonloppua sinulle, ja kiva kun kävit täällä blogissani!

7 kommenttia:

  1. Onpa suloinen Tilda. Kauniit värit ja hieno kokonaisuus kortissasi :o)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis kortti, ihanat värit. =)

    VastaaPoista
  3. Ihana kortti ja värisävyt mahtavat ja nuo sadepisarat on ihana keksintö :)

    VastaaPoista
  4. tosi kaunis suloinen kortti!! =)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikista kivoista kommenteista, ne ilahduttavat aina kovasti!

    VastaaPoista