perjantai 13. tammikuuta 2012

Ystävällisiä maaliroiskeita


Joululahjoja kääriessä säästin lahjapaperirullien sisällä olevia kartonkeja, ajattelin että niitä voisi johonkin käyttää. Ja niinpä nyt kun tämänkertaisessa P*skiksessa piti käyttää maalia, päädyin roiskimaan vedellä ohennettuja akryylimaaleja kartongille. Lisäsin maalin joukkoon vain hieman vettä, kastoin pensselin maaliin ja roiskin kartongille. Ja itse asiassa kyllä ympäri työhuonetta.


Käytin vaaleansinistä ja punaista maalia, sillä jouluksi ostamani Lily Bee Designin Jinlge-lehtiö on melko käyttämätön. Mielestäni papereita voi värinsä puolesta käyttää hyvin talvisiin ystävänpäiväkortteihin. Kuvassa maali näyttää kovin eriväriseltä kuin taustapaperin turkoosi, luonnossa ovat lähempänä samaa sävyä. Koristeena punainen kahvikupinalunen, leipurinnyöriä ja viimeinen kyseistä laatua oleva sydänkoriste. Sitä olen säästellyt, iskee aina ihmeellinen nuukuus kivojen materiaalien kohdalla :)

Tuota maalattua kartonkia on jonkin verran, joten varmasti muutama muukin kortti syntyy siitä ja näistä papereista. Jos vaikka saisi sitten ystävänpäiväkortteja matkaan helmikuussa :)

Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa sinulle, joka täällä blogissani piipahdit!

7 kommenttia:

  1. Taitavasti olet onnistunut maalia roiskimaan,lopputulos on upea!Naru sydänkoristeineen kruunaa kokonaisuuden:)

    VastaaPoista
  2. Tosi hienon kortin olet tehnyt, tässä on sekä asenne että tunnelma kohdillaan. Hyviä ideoita yhdessä kortissa ihan roppakaupalla.

    VastaaPoista
  3. WOW!!! Ihan megaUpea kortti!! :)

    VastaaPoista
  4. Wau, tää on tosi upee. Hienosti roiskittu ;)

    VastaaPoista
  5. Kateellisena katselen noita roiskeita...olisko se ollut tuo vedellä ohennettu ratkaisu minunkin pulmaani?! Sinä olet kyllä onnistunut todella upeasti kortissasi! Tykkään väreistä ja persoonallisesta asettelusta:)

    VastaaPoista