torstai 13. elokuuta 2009

Violetteja pörrökukkia

P*skarteluhaasteen aivan ensimmäinen korttihaaste ilmaantui sivustolle eilen. Haasteena oli lempiväri ja sen vastaväri, ja tämä värihaaste tuntui kyllä kivalta. Itse olen huono käyttämään värejä muuta kuin korteissa, eikä minulla erityistä lempiväriä ei ole. Pidän kovasti vihreästä, mutta näin syksyn kolkutellessa jo oven takana violetin eri sävyt miellyttävät silmää kovasti. Niinpä sitten tein tällaisen violetin kortin keltaisella piristyksellä, jolla osallistun tähän haasteeseen.


Taustalla oleva yksivärinen paperi on kirjakaupan askartelulehtiöstä. Se oli kyllä hyvä ostos, vähän yli kaksi euroa, ja papereita on iso nivaska. Sopivat mielestäni juuri tällaisiin taustajuttuihin. Kuviollinen paperi on saatu Kouhoolta, mutta muuten kortti on värkätty omista tarvikkeista, leimakin on oma. Korupiikit pujotin pitsiin, ja hyvin näyttivät pysyvän paikoillaan. Satiininauhasta väkersin rusetin nurkkaan. Tekstiä en vielä lisännyt, katsotaan nyt mihin tämä päätyy.


Kukkiin liimasin ihan peruserikeeperillä Flower Softia. Se on tuollaista pikkuriikkistä hiutaletta, joka asettuu hauskan kolmiulotteisesti liimapinnalle. Olen joskus sitä tilannut Doloresista, ja nyt sitä näyttää löytyvän Taitopuoti Paperinauhankin valikoimista. Aika vähän olen Flower Softia käyttänyt, mutta silloin tällöin sitä on mukava lisätä kortteihinkin. Nytkin nuo ruusut näyttävät tuollaisilta karvakasoilta, mutta pitää vielä harjoitella käyttöä.



8 kommenttia:

  1. Hei, ja kiitos kun vierailit blogissani =) Todella hauska huomata kuinka joku toinenkin on käyttänyt tuota Flower softia samassa leimakuvassa. Itsekin käytän sitä harmittavan vähän, vaikka pidän siitä kovasti ja sopii mielestäni tuohon Tildankin kimppuun =) Kaunis kortti sinullakin.

    -Kirsi-

    VastaaPoista
  2. Kaunis kortti kivoilla yksityiskohdilla!

    Kaunis kiitos että osallistuit haasteeseen =)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortti! Kiva tuo kukkakimppu!

    Kiva kun osallistuit!

    -Paula

    VastaaPoista
  4. Hieno tosiaan tuo taustapaperi ja kaunis Tilda-kuva :)

    VastaaPoista
  5. Valtavan kaunis kortti! Ja ihanaa tuo flowersofti <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynnistä blogissani; niinpä näyttää meillä olevan samat sävyt korteissa. Tämä on ihana.

    VastaaPoista
  7. Oikein nätti, hieno tuo taustapaperi :)

    VastaaPoista
  8. Täältähän löytyikin aivan ihastuttava kortti:)
    Upeasti olet käyttänyt Flower softia ja helmipiikkit viimeistelevät tämän kauniin kokonaisuuden:)

    VastaaPoista