maanantai 21. joulukuuta 2020

Superherkullinen pistaasitahna, joka melkein vei voiton tehosekoittimesta


Pistaasipähkinä on ollut aina yksi suosikkipähkinöitäni, mutta edellisen syksen matka Sisiliaan sai minut kyllä rakastumaan siihen entisestään. Sisiliassa pistaasia oli niin suolaisissa kuin makeissakin ruoissa, ja ihastuin myös paikalliseen pistaasilikööriin. Blogistakin löytyy jo resepti ihanaan pistaasipestolla maustettuun katkarapupastaan. 



Sisiliasta kannoin niin paljon erilaisia pähkinätahnoja ja muita -tuotteita, kuin vaan pystyin, ja kun ihana, makea pistaasitahna oli herkuteltu, halusin kokeilla löytää siihen reseptin. Hyvä resepti löytyikin Dr. Sugar-blogista ja päätin kokeilla tehdä tahnaa meidän pikkujouluiltaan, jota vietettiin jokin aika sitten. 

Tahna oli niin hyvää, kuin vai voi kuvitella, mutta huh, mikä työmäärä. Ostin puoli kiloa pähkinöitä, ja niiden kuorimiseen meni ensin hyvä aika. Sitten kuumassa liotetuista pähkinöistä irrotin punaisen kuoren osan, ja siihen kului myös hetki jos toinenkin. 


Lopulta minun tehosekoittimeni ei jaksanut pyörittää massaa kunnolla, vaan lopulta oli pakko jättää tahna karkeaksi. Pähkinäthän eivät olleet kovia tahnan joukossa, mutta olisin halunnut tahnasta tasaisempaa. Tahna syötiin viimeiseen lusikalliseen asti, mutta kyllä seuraavaksi täytyy miettiä, ostanko taas purkin kaupasta valmiina, sen verran yritti tehosekoitin ja kokki ruveta savuamaan ;D

Pistaasitahna

250g kuorittuja pistaasipähkinöitä

4dl tomusokeria

0,5dl pähkinäöljyä, itse käytin macadamiaöljyä

0,5dl vettä

Liota kuorittuja pistaasipähkinöitä kymmenisen minuuttia kuumassa vedessä, ja sen jälkeen irrota punaista kuoriosaa. Valmiin tahnan väristä tulee näin vihreämpää. Laita kuoritut pähkinät tehosekoittimeen ja lisää muut aineet. Sekoita seos tasaiseksi ja laita puhtaaseen purkkiin.


Mutta hyvää tämä tahna on, siis oikeasti ihan käsittämättömän herkullista! Näissä kuvissa näkyy lannistuneen kokin nopeat räpsäisyt, ja lopputulos näyttää hernekeitolta, mutta kuvat eivät nyt anna oikeutta tälle herkulle. Käytin pistaasitahnaa sellaisenaan, jälkiruoassa ja kakun täytteessä, ja kaikki maistuivat niin ihanasti pistaasipähkinältä!

2 kommenttia:

  1. Pistaasi on niin mun lempipähkinäni - oih ja tuo tahna, varmasti taivaallista vaikkapa croissanteissa. Tänään tein hauskan alkuruoan, jossa pistaasia, yritän ehtiä sen blogiin huomiseksi, pakko linkata samalla tähän sinun jumalaiselta kuulostavaan pistaasitahnaan <3 Niin ihanaa joulun odotusta sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on niin herkkua aamiaisella croissanttien kanssa. Pistaasialkuruoka kuulostaa ihanalta, täytyy ehdottomasti tulla reseptiä kurkkimaan ♥ Ja kiitos, vaikka vain olen jakamassa tätä pistaasitahnan ilosanomaa :D Kiitos samoin, ihanaa joulun odotusta!

      Poista