torstai 14. tammikuuta 2021

Ihanat itse tehdyt sämpylät paahdetulla sipulilla


Avopuolisoni herkkua on kaupan sipulisämpylät ja tulipa tässä eräänä päivänä mieleen, että sellaisiahan voisi varmasti valmistaa itse. Mielessä oli sellainen resepti, johon tulisi paahdettua sipulia, koska halusin vähän sitä rouskuvuutta sämpylöihin, ja löysinkin kivan kuuloisen ohjeen täältä. Ja olipas kyllä ihana blogi kaiken kaikkiaan muutenkin!

Päädyin tekemään sämpylät omalla (pussissa olevalla) luottoresepteilläni, sillä käyttän yleensä Myllärin sämpyläjauhoja. Tein taikinan puolikkaana, ja lisäsin joukkoon reilusti paahdettua sipulia.



Sämpylät paahdetulla sipulilla

2,5dl vettä

25g hiivaa

0,5 tl suolaa

0,5rkl siirappia tai sokeria

5-6dl sämpyläjauhoja

1rkl öljyä

1,5dl paahdettua sipulirouhetta


Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi, liota mukaan hiiva. Sekoita nesteen joukkoon mausteet ja lisää jauhot. Taikina saa jäädä vähän löysäksi. Kohota lämpimässä.

Kääntele taikinaa, ja muotoile alustan päällä tangoksi. Leikkaa tangosta viipaleita, ja nosta ne leivinpaperin päälle. Kohota.

Paista 225-asteisessa uunissa.


5 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Täytyypä koklata,meinaa paahdetut sipulit ovat minunki suosikki ja kiva lisäys ruokaan ym. Rapeaa pakkas päivää sinulle. Täällä -28.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla oli kyllä aika raikasta säätä :D Paahdettu sipuli on kyllä niin hyvää, ja näistä tuli kyllä ihania.

      Poista
  2. Nam! Meillä on uuden vuoden hodareista jättipussi sipulirouhetta kaapissa, pitääpä hyödyntää sämpylöihin! Ihanan talvista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat kyllä yllättävän hyviä, joten jos sipulista pitää, kannattaa kyllä kokeilla :)
      Kiitos samoin, lunta kyllä nyt riittää!

      Poista
  3. Kyllä kannattaa, sipuli sopii kyllä yllättävän hyvin sämpylöihin!

    VastaaPoista