lauantai 5. syyskuuta 2020

Mutakakku suklaakuorrutteella - voi nam!

Heinäkuussa vietettiin vanhempien ja mun sisarusten kesken kesäjuhlia, ja halusin kokeilla tehdä myös jonkin oikein suklaisen kakun. Mulla on itsellä aika hyvä mutakakkuresepti, mutta halusin kokeilla nyt kuorrutettua versiota, ja netistä löysin Mahtavan mehevän mutakakun, joten ei kuin kokeilemaan!

Mutakakku on ihana tarjottava, koska sen saa tehdä hyvissä ajoin ennen tarjoilua valmiiksi, ja se säilyy pöydässä kauniina. Alkuperäisen ohjeen kakku tehtiin 22cm irtopohjavuokaan, mutta minä tein 18cm kokoisena. Kakusta tuli vähän paksumpi, ja paistoaika piteni, mutta muuten kakku onnistui hyvin pienemmässäkin vuoassa. Kuorrutetta tuli tähän pienempään kakkuun hieman runsaasti, mutta reippaana leipurina kaatelin sen silti kaikki kakulle.

 



Mahtavan mehevä mutakakku suklaakuorrutuksella

200g voita

150g tummaa suklaata

2dl taloussokeria

ripaus suolaa

4 munaa

2dl vehnäjauhoja

0,5dl kaakaojauhetta

1tl leivinjauhetta


Suklaakuorrutus

1dl kermaa

100g tummaa suklaata

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita irtopohjavuokaan leivinpaperi, ja voitele reunat.

Pilko voi paloiksi, sulata ja lisää joukkoon rouhittu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa sulaa. Lisää joukkoon sokeri ja suola. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti käännellen. Kaada vuokaan, ja paista noin 20 minuuttia uunin alatasolla. Mutakakku saa jäädä keskeltä hyllyväksi.

Jäähdytä kakku, ja irrota vuoasta.

Rouhi kuorrutetta varten suklaa. Kuumenna kerma lähes kiehuvaksi, ja kaada suklaarouheen päälle kulhoon. Anna seistä 10 minuuttia ilman, että sekoitat aineita. 10 minuutin kuluttua sekoita käsivispilällä niin, että seos hieman sakenee, ja muuttuu kiiltäväksi. Kaada kuorrute kakun päälle, ja anna jähmettyä kylmässä.

1 kommenttia:

  1. Kiitos, tämä oli kyllä ihanan suklainen kakku ja kestää hyvin tarjoilupöydässä.

    VastaaPoista