sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kinder-riisisuklaa ja eka instalive


Jos seuraat jo blogiani instagramin puolella, näitkin varmasti, että kokeilin ekan kerran instaliveä perjantaina 500 seuraajan kunniaksi. Olen pitkään ajatellut että pitäisi ja voisi, mutta olen äärimmäisen hyvä suunnittelemaan kaikkea sen sijaan että varsinaisesti saisin mitään tehtyä. Ja koska tätä olen kovasti yrittänyt muuttaa, niin päätin kokeilla. Mutta se olikin yllättävän mukavaa ja hauskaa, vaikkakin tosi jännää!



Tein livessä Kinder-riisisuklaata ja koristelin valmiita makeisia. Idea on jälleen yksinkertainen, eli tarvitset jotain keksejä, vähän rasvaa, suklaata ja riisimuroja. Tässä ohje näihin helppoihin kahden suklaan versioihin, mutta ihan hyvin voi käyttää vain yhtä suklaata. Nämä ovat siis samantyylisiä, kuin lapsuudessani ainakin minun kotonani tehtiin riisisuklaakarkkeja kookosrasvaan. 


Kinder-riisisuklaa

24 minimuffinipellillä tai 1 levy uunivuoassa

175g täytekeksejä (käytin Oreoita)
n. 80g sulatettua margariinia

7dl riisimuroja
100g valkosuklaata
100g maitosuklaata

Minä kokeilin sekä voidella käyttämäni vuoan että ilman,
 ja molemmat tavat onnistuivat.
 Isomman vuoan voi vaikka vuorata leivinpaperilla.

Sekoita sulatettu margariini murskattujen keksien joukkoon, 
ja painele käyttämäsi astian pohjalle. 
Sulata suklaat ja sekoita puolet muroista 
valkosuklaan ja loput maitosuklaan joukkoon. 
Levitä vuokaan kerroksittain ja 
laita jähmettymään kylmään ainakin tunniksi.



Minä tein riisisuklaasta kolmenlaisia makeisia. Yllä olevan kuvan linnunpesät painelin tavalliseen muffinssivuokaan, ja täytin ne pääsiäiskarkeilla. Maitosuklaamakeisiin käytin (yllättäen) pelkkää maitosuklaata, ja sitten tein vielä näitä kaksivärisiä Kinder-riisimuromakeisia. Pakkasimme suklaat sellofaaniin ja kuljetimme ne pääsiäistervehdykseksi pienille herkkusuille. Onneksi kotiinkin jäi vähän herkuteltavaa!


0 kommenttia:

Lähetä kommentti