tiistai 28. huhtikuuta 2020

Täydellinen idea sinulle, joka rakastat kuivakukkia


Kuivakukat ovat olleet nyt hetken kovin suuri trendi sisustuksessa, erityisesti oksat ja heinät. Itse olen käyttänyt kuivakukkia sisustuksessa lähinnä niin päin, että minulla on ollut kukkia tai kimppu, joka on ollut minulle merkityksellinen, ja olen sen halunnut säilyttää. Kirjoittelinkin maaliskuun viimeisessä postauksessa helpoista kuivakukkaideoista, pääset lukemaan sen täältä. Tässä keväällä ihastuin kuitenkin näkemääni kuivakukka-asetelmaideaan, ja kun näkemäni kuva tuli puheeksi äitini kanssa ideat lähtivät lentoon. 


Ja kuten aiemmin kerroin, äidilläni on kattava kokoelma erilaisia kuivakukkia, ja hän innostui tuomaan niitä minulle ison sylillisen. Ja niinpä sitten pääsin askartelemaan asetelman sekä itselleni, että äidilleni. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, vaikkakin muutaman asian tekisin toisin.

Idea on siis tehdä kuivakukka-asetelma, joka asetetaan lasikuvun alle. Minulla oli tälläinen Ikean Begåvning-lasikupu, jonka alle ei sopinutkaan lopulta ne esineet, joita varten ostin sen viime kesänä. Äitin laittoi oman asetelmansa irtonaisen lasikuvun alle. Eli jos sinulla on kotona joku lasikupu, purkki tai vaikka maljakko, jonka voi kääntää ympäri, sinne sisälle voi askarrella tälläisen asetelman. 

Tarvikkeet

kuivakukkia
itsekovettuvaa askartelumassaa
 (minulla Fimoa, mutta se pitää paistaa)
kuumaliimaa
lasikupu




Koska sain tämän idean päähäni, oli pakko ryhtyä kokeilemaan sitä heti kun sain kukat käsiini. Minulla oli kaksi pakettia Fimo-massaa, mutta jos suunnittelisin tätä huolellisesti valitsisin itsekovettuvan massan. Siihen olisi helppo painaa kukkavarret, ja ne saisivat kuivua paikoilleen.

kuivakukka askartelu

Nyt kaulin massan levyksi, ja leikkasin siitä lasikuvun alle sopivan kiekon. Kokeilin asetella kukkia haluamaani asetelmaan, ja painoin massaan reiät varsia varten. Tässä välissä paistoin kiekot, ja sitten lähdin kasaamaan asetelmaa kuumaliimapistooli apuna. 


Minulla oli käytössä hyvin erilaisia kukkia, ja keskelle laitoin isoimmat ruusut ja neilikat, muita kukkia sitten eripituisiksi leikattuna väleihin. Paljon enemmänkin olisi kukkia voinut asetelmaan käyttää, mutta pidän kovasti myös tästä ensimmäisestä kokeilustanikin. Jos vaihtaisin massan itsekovettuvaksi, niin varmistaisin että kukat varmasti mahtuvat kunnolla lasikuvun alle.


Omat ruusuni jäivät ehkä juuri 1 millimetrin liian pitkiksi, ja hipovat lasikuvun pintaa. Mutta joka tapauksessa, tästä tuli jotenkin niin ihana, vaikka itse sanonkin! Minun askarteluni oli myös hyvin edullinen, kun kaikki tarvikkeet löytyivät jo valmiiksi kotoa. 


2 kommenttia:

  1. Tää on kyllä kaunis asetelma! 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yllättävän hyvin kyllä onnistui. Toi lasikupu ja kultainen lautanenhan on mun ihania aarteita. Vähän on nyt taas ehkä liian romanttinen, mutta katotaan kauanko pystyn pitää esillä...

      Poista