maanantai 9. maaliskuuta 2020

DIY nahkavetimet - Ikean Expedit uudistettuna




Mulla on ollut edellisen kodin työhuoneessa Ikean Expedit-hyllykkö, jossa on erikokoisia laatikoita. Silloin tämä piti sisällään paljon askartelutavaroita, nyt muutaman vuoden uudessa kodissa se on majaillut eteisessä. Tähän mahtuu hurjasti tavaraa, ja täällä on meidän sekalainen heijastin- ja avainkokoelma, varalamput ja -paristot, erilaiset laturit ja pienet työkalut sekä kirjoitustarvikkeet. Eli ihan kaikki pieni sälä, jota kotiin kertyy. 


Oikeastaan haaveilisin Muuramen senkistä tai kaapistosta, mutta vielä en ole sellaiseen malttanut investoida. Ehkä sitten seuraavaan kotiin :) Tämä Expedit on ollut mainio korvike, eikä pienet kolhutkaan kovasti ole harmittaneet. Olen kuitenkin haaveillut jo pitkään hyllykön uudistamisesta, ja kun sain jokin aika sitten äidiltäni nipun vanhoja nahkavöitä, päätin tarttua toimeen.



Valmiit nahkavetimet maksoivat sen verran paljon, että ajattelin pienen näpertelyn kannattavan.  Niinpä leikkasin vyön kymmeneen yhtä pitkään palaan, ja rei'itin ne naskalin avulla. Ostin sopivat pultit ja mutterit, ja kiinnitin nahkalenkit alkuperäisten nuppien tilalle. Nopeaa, helppoa ja todella palkitsevaa. Nyt uudistettuna hyllykkö varmasti palvelee vielä pitkään. Ehkä vielä haaveilen, että päälle voisi ostaa lasin, se muuttaisi ulkonäköä vielä huolitellumpaan suuntaan. Mutta käyttöikää tuli nyt varmasti lisää. Uskomatonta, miten pieni ja nopea muutos voi vaikuttaa näin paljon!


6 kommenttia:

  1. Tulipas siitä ihan uuden näköinen huonekalu pienellä muutoksella. Todella kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kyllä syntyi yllättävän helposti, olin todella kyllästynyt tuohon Expedit-lokerikkoon.

      Poista
  2. Kylläpäs on hieno laatikosto, ei uskois Ikean tuotteeksi. Upeasti olet uudistanut ilmettä:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, munkin mielestä tästä tuli todella kiva :)

      Poista
  3. Mä oon haaveillu tollasista nahkavetimistä, ne on niin siistit! Hyvään käyttöön pääs kyllä vyö 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä oon tätä suunnitellut ainakin kaks vuotta :D Mutta tulipahan valmista, ja tykkään kans kyllä itse.

      Poista