tiistai 12. huhtikuuta 2016

DIY Oreovalkosuklaa


Itse tehtyjen makeisten ja suklaan ohjeita on usein lehdet pullollaan jouluna ja myös pääsiäisen aikaan. Jouluna kokeilin tehdä ensimmäisen kerran itse piparminttusuklaata (peppermint bark), "suklaakaarnaa". Ideana on, että sulatetaan suklaa, levitetään se leivinpaperin päälle ja lisätään päälle vähän rocky road-makeisten tapaan pähkinöitä, keksinmuruja tai omia lempimakeisia. Tai kaikkia näitä.


Jouluna herkkuja oli niin monenlaista, joten ajattelin kokeilla tätä ideaani pääsiäisenä. Mutta pääsiäiseksi tehtailemani Oreo-kakku ja suklaamunat täyttivät makeanhimon aika hyvin, ja niinpä ostamani valkosuklaa ja ihanat suklaarakeet jäivät odottelemaan kaappiin. 


Viidettä päivää kun olen poikaa kotona hoitamassa (mies on juuri reissussa), niin keksin tämän olevan loistava jälkkäri kevään piknik-retkille tai vapun herkutteluun. Ohessa ohje ihanaan suklaaherkkuun, ja uskallan luvata, että tähän voi laittaa ihan niitä omia lempikarkkejaan ja -keksejään!

  Oreo-valkosuklaalevy 

200g valkosuklaata
lusikallinen voita tai margariinia
5-8kpl Oreo-keksejä
n.100g suklaarakeita

Sulata suklaa voin kanssa (itse sulatin ihan mikrossa).
Levitä sulatettu suklaa leivinpaperin päälle.
Ripottele suklaan päälle murskatut keksit ja suklaarakeet.
Laita kovettumaan jääkaappiin.

Murra suklaalevy haluamasi kokoisiin paloihin, ja nauti

2 kommenttia: