keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Pieniä joulumuistamisia


Tuntuu, että tämä syksy on ollut loputtoman pitkä. Ja pimeä. Joulukuun kiireet alkavat nyt olla takana, ja kohta on aika rauhoittua ja rentoutua. Aikaa sitten jo päätin, ettei energia ja aika riitä joulukorttien tekoon itse, mutta viime tippaan meni valmiidenkin korttien lähetys, tosin ihan suunnitellusti :) Samoin päätin, että hoitotädeille ja ystäville annetaan jotain pientä ja valmista. 

Pakettikortit jäivät myös valmiiden varaan, mutta muutamaan muistamiseen väkersin näitä kultaiseen kilmalteeseen kastettuja sulkia. Ja näistä tulikin aika hienoja! Hyvin levittyi ihan Stickles-kimalleliima ja kuivui tasaiseksi kerrokseksi.


Sulat liimasin kultakuvioisiin papereihin, ja koristelin kortit aika maltillisesti. Vähän kultaista lankaa ja paljetteja, ja osaan ääriviivatarraa. 



Sulkakortit pääsivät näihin ihaniin Lakrids-purkkeihin, jotka ostin Kaunis Coto-liikkeestä. Tuolla liikkeessä on kyllä kaikkea ihanaa, ja se on muuten kivenheiton päässä työpaikastani, joten varmasti täytyy poiketa joulukiireiden jälkeenkin sinne :)


Pojan päiväkotiryhmän aikuisille veimme myös pienet muistamiset. Kaunis Coto -liikkeestä ostin myös nämä pienet lusikat, ja seuraksi pääsi Nicolas Vahén jouluisia hillokkeita ja hilloja. Ensi vuonna voisi koittaa etsiä jotain vastaavaa kotimaista pieneksi lahjaksi, mutta tänä vuonna nämä pakkaukset veivät voiton. 

Täällä satoi tänään ohuen ohut kerros lunta ja tunnelma on rauhallisen jouluinen. Tosin joulukuusen valoja emme ole vielä löytäneet ja pojalla on allerginen reaktio meneillään maanantain rokotuksen jälkeen, mutta muuten täällä ollaan valmiina juhlaa varten. 

Oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa sinulle!

4 kommenttia:

  1. Upeita paketteja, ylelliset nuo sulat kimalteineen. Oikein hyvää joulua myös sulle ja perheellesi! Lepoa, virkistystä ja mielen rauhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo sulat olivat kyllä aika kivoja minunkin mielestäni! Kiitos, samoin rauhallista joulua teillekin!

      Poista