maanantai 28. joulukuuta 2015

Jouluruokien jatkokäyttö: Piparibrowniet


Olemme ahkerasti ja tunnollisesti syöneet jouluruokia pyhien ajan, ja hyvältähän ne maistuvat! Pääsemme jouluna usein valmiiseen pöytään, mikä on kyllä uskomatonta luksusta, vaikka ruoanlaitosta kovasti pidänkin. Saamme usein kotiin mukaan myös jouluruokia, ja niinpä pääsemme jatkojalostamaan esimerkiksi kinkkua ja savustettua kalkkunaa uusiokäyttöön. Kinkunpalaset kuutioin eilen pitsaan, johon silppusin surutta muutenkin kaikkea jääkaapista löytyvää ja kalkkuna taitaa päätyä hernekeittoon. Onko teillä jo jouluruoat syöty loppuun?


Tämä herkku sen sijaan on joulubrownie, jonka valmistin Hyvää joulua -kirjan reseptin mukaan. Taikinaan tulee piparimuruja ja koristelin vielä leikatut palaset tähtipiparkakuilla. Me söimme näitä piparkakkubrownie -leivoksia jo ennen joulua, mutta tähän saa hyvin käytettyä piparkakkuja näin joulun jälkeen, jos niitä on jäänyt jäljelle. Meillä kyllä poika olisi varmasti syönyt nämäkin piparkakut :) Mikään kovin kevyt herkku tämä ei ole, mutta helppo ja nopea tarjottava vieraille tässä joulun lähellä. Ja niin herkullista!



Piparkakkubrownie
n. 15 palaa

300g voita
6dl sokeria (laitoin 3dl)
3dl vehnäjauhoja
3tl vaniljasokeria
1dl kaakaojauhetta
4 munaa
100g maitosuklaata rouhittuna
100g murusteltuja piparkakkuja

Sulata kattilassa voi ja sekoita joukkoon sokeri. Lisää joukkoon kuivat aineet puuhaarukalla sekoittaen. Kun seos on jäähtynyt, lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Kääntele taikinaan lopuksi suklaapalat ja piparimurut. 

Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (omani oli n. 25*25cm) ja paista 180-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Jäähdytä brownie hyvin, ja leikkaa annospaloiksi.


Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle! 
Sopii mielestäni osuvasti tämän hyvin pitkältä tuntuneen syksyn jälkeen, että tässä vuodessa on vielä 53 viikkoa :D

2 kommenttia:

  1. Valloittavan hyvän näköisen herkun olet loihtinut. Tässä taloudessa tuli kaikki jouluruoat syötyä. Eilen napsimme suuhumme viimeiset rippeet. Mikä oli suuri helpotus. On tullut syötyä nyt monta päivää niin raskaasti, että tekee jotain kevyttä syödä välillä.

    VastaaPoista
  2. :) Tuo on ihan totta, jouluruoat ovat kyllä niin raskaita. Täytyy ruveta keventämään täälläkin. Ihan kohta :D

    VastaaPoista