torstai 23. heinäkuuta 2015

Kesäromantiikkaa

Makuuhuoneemme on minun sitten joskus -listalla. Sitten joskus teen sängynpäädyn. Sitten joskus mietin, millaisen päiväpeiton haluan. Sitten joskus tilaan haaveilemani maton tänne. Sitten joskus keksin, mitä haluan tuolle tapettiseinälle laittaa. Sitten joskus. Olemme asuneet nyt kolme ja puoli vuotta talossamme, ja vasta näitä kuvia katsoessani huomaan, kuinka kalsealta makuuhuoneemme oikeastaan näyttääkään. Yhden seinän kukkatapetti on minulle mieluinen, mutta sen vastapainoksi kaipaisin vähän rouheutta.


Kesän kunniaksi makuuhuoneessa on vaaleanpunainen pellavakappa, ja tuo H&M homen vaaleanpunainen pussilakanasetti on edelleen yksi suosikkejani. En ole kovin romanttisen sisustuksen ystävä, mutta jotenkin kesäisin tänne makuuhuoneeseen tuo vaaleanpunainen hiipii. Tuo yöpöydällä oleva tekstiprintti on tulostettu täältä


Seinällä olevaan ritilään vääntelin keväällä oksasta unisiepparin, ja sain äidiltäni vanhat pitsiverhot käytettäväksi tähän tarkoitukseen. Silloin keksin, että kesäksi voisi ommella pitsipäällysteiset tyynyt, sitten joskus. No, yhtenä sateisena lomapäivänä vihdoin kaivoin ompelukoneen esiin ja surautin nämä tyynynpäälliset valmiiksi. Jotenkin ihanan mummomaiset.


Siskoni löysi minulle Facebook -kirpputorilta kaksi vanhaa penkkiä. Ne pitäisi vielä maalata, ja sitten toinen niistä toivottavasti sopisi tuohon sängyn jalkopäähän. Tulisi mukavaa vastapainoa vanhasta penkistä näille Ikean suoraviivaisille kalusteille. Sitten joskus. 


5 kommenttia:

  1. Ihana! :'-D Täällä kanssa makuuhuoneeseen vaikka mitä suunnitelmia, mutta eipä pääse toteutukseen asti.. Ehkä sitten joskus, tosiaan! :'-D

    VastaaPoista
  2. Toisten kodit näyttävät aina kivoilta (eivät valjuilta). Mutta tunnistan tämän joskus sitten-syndrooman. Mullakin on alakerta sellainen. Tosin mun ajatukset siintävät enemmän sinne, kun lapset ovat isompia. Siellä on nyt täysin käyttämätön oleskeluhuono saunan yhteydessä. Siellä on jo kivat kalusteet ja pinnat laitettu, mutta se ei näytä kotoisalta ja kutsuvalta. Mutta josksu sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva huomata, että muilla on vähän samanlaisia tilanteita ( ja tiloja :) )

      Poista
  3. Todella kauniit nuo pitsiset tyynyliinat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuli äidin vanhat verhot hyvään käyttöön :)

      Poista