sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

(alku)kesän herkkuja


Pihamme on sen verran suuri, että vaikka kasvilavat eivät vielä tänä vuonna onnistuneet, lyötyy syötäväks kelpaavia kasveja muualtakin. Nokkosta olen keräillyt parina vuonna jonkin verran, ja käyttänyt vohveli- ja lättytaikinoissa. Kylmän kesän kunniaksi nokkosvohvelit ovatkin olleet mukava herkku.


Täytteenä itse pidän eniten rapu- ja sienisalaatista ehkä perinteisten makeiden sijaan. Hätätapauksessa pystyn kyllä syömään molempia :) Ja harmitushan on suuri, kun äiti joutuu nämä syömään. Meidän poika ei hirveästi välitä vohveleista, lätyistä tai pannareista. Ainakaan vielä. Hän odottaa sitä papusatoa, joka muuten jää aika pieneksi. Näyttää, että kolmesta kylvetystä rivistiä nousee yhteensä viisi tainta.... Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia tänä kesänä?


Meillä kesäloma jatkuu "vaiheella kaksi", kun Miehenkin loma alkaa. Ajatuksena oli lähteä alkuviikosta kohti Muumimaailmaa, mutta V on nyt flunssassa ja kuumeessa, joten lykätään reissua nyt hetkeksi. Ehkäpä ei sada joka päivä, ja pääsee pihahommiinkin.

Oikein mukavaa sunnuntaipäivää ja avoimet puutarhat päivää kaikille osallistujille!

4 kommenttia:

  1. Meillä syödään myös nokkoslettuja, mutta vohvelihan tosi hyvä idea!
    Meilläkin on lavoissa hidastan nousua ja väliinjääneitä itämättömiä enemmän kuin yleensä. Harsot korjasivat nopeasti tilanteen. Viime vuonna kesän alku oli myös viileä ja harsojen avulla sain mahtisadon. Mulla oli ne koko kesäkuun päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harso oli minullakin pitkään, juhannuksen jälkeen otin pois. Katsotaan, mitä tuolta laatikoista tulee, ja toivottavasti ensi vuonna saisi jo varsinaiset kasvilavat käyttöön :)

      Poista
  2. Voi, kyllä teidä poika vielä niistä letuista ja vohveleista alkaa tykkäämään. Itse hemmottelen vieläkin aikuisia lapsiani heidän kotona käydessään letuilla. Minusta letut ovat rakkautta <4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän:) Ihanalta kuulostaa, lapsesi varmasti nauttivat letuista! Kyllä ne ovat sellaista lohturuokaa ja kuten sanoit, rakkautta :D

      Poista