lauantai 16. toukokuuta 2015

Kivipurosta vasemmalle


Etupihamme pitkällä kukkapenkillä on myös toinenkin pää. Kivipurosta vasemmalle mentäessä penkkiä hallitsee keskikesällä kuuniljojen rivistöt, jotka vasta ovat nousemassa maasta. Siirsin viime vuonna tulppaanit aurinkoisempaan paikkaan, mutta muutama sivusipuli jäi näemmä tähänkin penkkiin, ja onpa siellä täällä muutama nuppukin :)


Viime päivien koviin sateisiin asti idänsinililjat ovat kukkineet kauniisti. Ne ovat viihtyneet penkissä hyvin, ja lehdet jäävät sitten kesän edetessä muun kasvillisuuden alle. Penkki on niin kylmässä paikassa, että idänsinililjat kukkivat melkein kaksi viikkoa myöhemmin, kuin äitini puutarhassa, joka on samalla kolmosvyöhykkeellä. 


Kuunliljat, jättipoimulehdet ja idänsinililjat ovat myös äitini puutarhasta saatuja. Erään kuunliljan mukana puutarhasta matkasi myös tämä akilleija, jonka olen tähän asti yrittänyt saada pois. Sitkeästi se vain joka kevät lähtee kasvuun, ja nyt ajattelinkin katsoa, kukkisiko se tällä paikalla.


Aivan penkin päädyssä on edellisten lisäksi myös siperiankurjenmiekkojen valtakunta, jonka istutin myös viime keväänä. Hyvin ovat nämäkin lähteneet kasvuun, mutta saa nähdä, kukkivatko.

2 kommenttia:

  1. Nuo siperianmiekat ovat kovia leviämään, ainakin meillä. On pitänyt harventaa niitä aina välillä, jotta jaksavat taas kukkia. Juhannuksen tienoilla kukkivat täällä 2-vyöhykkeellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka on kostea, mutta myös todella kylmä. Katsotaan, jos viihtyvät tässä. Melkoinen juurakko olikin, kun nämä äidiltäni viime kesänä sain!

      Poista