torstai 26. helmikuuta 2015

Kevättä olohuoneeseen


Meillä vietetään hiihtolomaviikkoa tällä hetkellä. Miehellä ei ole lomaa, joten viikonloppuna pyörähdimme mökillä, ja muuten lomailu tapahtuu kotoa käsin. Poika oli viikolla yökylässä mummolassa, ja minä innostuin olohuoneen järjestelystä. Kukkakimpun sijaan olohuonetta koristaa mustaherukan oksat, jotka ovat nyt olleet sisällä puolitoista viikkoa. Käärin ne aluksi sanomalehteen, ja sumuttelin vedellä, kunnes silmut parin päivän sisälläolon jälkeen avautuivat. Ihanaa kevään vihreää helposti saa näin hyötämällä oksia! Nuo pienet valkoiset maljakot oli kotiutettava Prismasta, kun ne sai huimaan yhteishintaan 1 euro. Ei voinut enää vastustaa.

Kovasti teki mieli tilata H&M:ltä tyynynpäälliset sohvalle, mutta sen sijaan kaivelinkin kangasvarastoja. Onnistuin ompelemaan pojan päiväpeittokankaasta maailman pienimmän sohvatyynyn, ja tuo mustaraidallinen tyyny syntyi Vilan trikoomekosta :) Ei ollut kyllä ihan helppoa vanhalla koneromulla ommella trikoota, uutta konetta toivoessa.

Verhoiksi vaihdoin nuo Espritin verhot, jotka ovat puuvillaa ja pellavaa. Nekin ovat jo kahdeksan vuotta meillä olleet, mutta pidän niistä edelleen kovasti. Keväisin iskee aina halu uudistaa kotiakin, mutta kyllä vaan verhot vaihtamalla (vaikka niihin vanhoihinkin) saa uutta ilmettä. Pakko oli siis lisätä tämä viimeinenkin kuva, vaikka kuvanlaatu onkin kehno. Ehkä on aika tosissaan harjoitella kameran käyttöä... :)

Lisää kuvateksti

8 kommenttia:

  1. Kyllä käy kateeksi tuo sun ompelutaito. Kätevää, kun voi omin käsin harrastaa kierrätystä noin tyylikkäästi. Niin ja tuo oksa on aivan ihana. Kovasti sitä jo janoaa vihreää tähän harmauden keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mun ompelutaidot kyllä ei kovin kummoiset ole :) Ihan totta, ripaus vihreää tuo niin helposti lupauksen keväästä!

      Poista
  2. Kaunista. Eilen katselin lenkillä puskia sillä silmällä, että napsaisen jotain vihertymään mukaani, mutta unohtui. Tietty omasta pihasta voisi ottaa omenapuun oksia maljakkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että kun leikkaan omena- ja kirsikkapuun, tuon myös ne oksat sisälle. Herukkapensaasta maltoin jo leikellä, ne kun joutuvat kesällä muuttamaan tai uusin pensaat kokonaan :)

      Poista
  3. Ihania keväisiä yksityiskohtia ♡ :-) Pitäisiköhän itsekin hakea oksia maljakkoon! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tulee kyllä kevättä helposti ja edullisesti ja mukaanhan voi laittaa tietenkin kukkia. Sinulla on aina niin ihania kuvia kimpuista!

      Poista
  4. Ihanat nuo pikkumaljakot, olen itsekin hiljalleen alkanut tykätä noista geometrisistä muodoista.

    Leikkasin juuri omenapuun ja otin siitä oksia sisälle tavoitteena saada ne kukkimaan lähiviikkoina. Pidennetty omenapuun kukinta, ei voi olla parempaa :) Herukoista lähtee vielä kaupan päälle kiva tuoksu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen näihin geometrisiin muotoihin hiljattain tykästynyt, vaikka salmiakkikuvio onkin ollut pitkään mieluisa.

      Omenapuun oksia voisin minäkin tuoda sisälle, kun puuta leikkaan. Nuo herukanoksat ovat kivan kippuraisia, mutta kaatuivat kyllä tänään jo pikkumiehen toimesta :)

      Poista