keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kohta juhlitaan

Viime vuonna tähän aikaan valmistauduttiin meidän pikkuisen pojan ensimmäisiin syntymäpäiväjuhliin. Selailin kuvia juhlista, ja ajattelin teidän iloksi {tai kiusaksi} julkaista muutaman kuvan tarjoiluista.

Kakussa oli karpalokinuskitäyte, päällä sokerimassaa. Kakkuun taiteilin ensimmäistä kertaa elämässäni sokerimassasta koristeen, ja vaatimattomasti aloitin tennareista... Olivat kyllä vähän sen näköisetkin :) Lisäksi tein jauhottoman mutakakun, joka sopi myös gluteenittomaan ruokavalioon. Piparitikkareita tein valmistaikinasta, olivat vähän turhankin rapeita. Macaroon -leivokset sen sijaan onnistuivat aika hyvin, niitäkin ensi kertaa kokeilin.


Suolaisena pöydässä oli lohirieskarullia sekä Maalahden limppua lohi- ja aurajuustolevitteellä. Askartelin vielä voipaperista tötteröt popcorneille. 

Tänä vuonna juhlimme kaksivuotiasta sankaria itsenäisyyspäivänä, ja tarjoilut ovat kovasti mietinnän alla. Sankari itse ei vielä syö juurikaan mitään makeaa, ja hänen ruokavalionsa on tällä hetkellä munaton. Vieraissa onkin sitten gluteenitonta, maidotonta ja soijatonta noin lyhykäisyydessään, joten tarjoiluja saakin hetken mielessä pyöritellä. Hyviä ideoita otetaan vastaan :)

2 kommenttia: