tiistai 9. huhtikuuta 2024

Puutarhassa 2022 osa 1



Keväällä 2022 päästiin tarkastelemaan edellisen kesän työn tuloksia, ja toki jatkamaan uusia projekteja. Toukokuussa pihalla kukki jo kauniisti sipulikukat, eikä paikallinen runsas rusakkokanta napsinut näitä suihinsa. 

Syksyllä istutin puutarhaan erilaisia kasvitieteellisiä tulppaaneja eli luonnontulppaaneja.  Pidän niiden helppohoitoisuudesta ja kukinnasta, ja nämä myös leviävät itsekseen. Ja rusakotkaan eivät näitä tosiaan näytä syövän. Ylemmän kuvan valkoterälehtinen kääpiötulpaani 'Tulipa turkestanica' on suosikkini, ja kukkii kauniisti pitkään. 

Keltainen parvitulpaani 'Tulipa tarda' on matala, ja aukeaa päivisin kauniisti auringon suuntaan. Tämäkin laji kukkii pitkään.


Skillat ovat äidiltäni, ja tarkoituksena on antaa niiden levitä kukkapenkeissä. Haluaisin näitä myös etupihan pensasaiden alle, mutta katsotaan, jos saan tänä keväänä näitä sinne siirrettyä. 



Tämä muuripenkki on täynnä monenlaista perennaa ja rikkaa. Toissa keväänä penkin valloittivat siemenestä levinneet orvokit, jotka kukkivat kauniisti muuten melko paljaassa penkissä.

Kukkaloiston lisäksi pienestä pihastamme löytyi keväällä myös työmaan alkua. Pieni tonttimme rajautuu kolmelta sivulta naapureihin, jotka ovat hyvin lähellä. Takarajalle istutettiin 2021 marja-aroniaa, joka näissä alla olevissa kuvissa on vielä aika matalaa. Telineen eteen rakentelin leikkokukkapenkkiä, mutta tässä se on vielä peitetty pressulla. 





Leikkopenkin vierestä alkaa hyötytarha, jossa kasvaa raparperi sekä lavakauluksessa pensasmustikkaa. Sipulikukkien runsauden lisäksi piha on vielä melko paljas näin toukokuussa, joten puutarhurilla on hyvä aika herkutella ja suunnitella. Kesällä pihan kukkapenkeissä kukkikin sitten jo moni ihanuus.

2 kommenttia:

  1. On se piha muuttunut mukavasti vuosien saatossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä aina hämmästyy, kun katselee kuvia muutaman vuoden takaa, mitä kaikkea on tapahtunutkaan :)

      Poista