Kesästä on jo sen verran aikaa, että tuntuu uskomattomalta katsella näitä aurinkoisia kuvia. Samalla on ihanaa, että on niin upeita muistoja ehtinyt kertyä tämänkin vuoden aikana. Kesä kului pitkälti omassa kodissa ja puutarhassa, mutta heinäkuussa tehtiin kahdestaan puolison kanssa muutaman päivän reissu ja suuntana Rauma, Naantali ja Turku. Raumalla pysähdyttiin lounaalle ja tehtiin kierros vanhassa kaupungissa. Ja söin muuten kesän ainoan irtojäätelön!
Raumalta jatkoimme matkaa Naantaliin, jossa yövyimme ensimmäisen yön Naantali Spassa. Olimme perillä alkuillasta, ja hotelli oli todella ruuhkainen respasta ravintolaan asti. Meillä oli kuitenkin hauska ilta kahdestaan ilta-auringosta nauttien.
Aamiaisen jälkeen lähdimme kiertelemään Naantalin vanhaan kaupunkiin helteisessä säässä ja iltapäivällä kävimme tutustumassa Kultarannan puutarhaan. Kierroksen jälkeen suuntasimme Turkuun ja Kakolan mäelle, jossa meillä oli seuraava majapaikka hotel Kakolassa. Täälläkin saimme jonottaa sisäänkirjautumista hetken, mutta nopeasti pääsimme vanhasta lääninvankilan sellistä remontoituun huoneeseen.
Kävimme Kakolan opastetulla kierroksella, jonka aikana tutustuimme Kakolan mäen rakennuksiin ja kuulimme mielenkiintoisesta historiasta. Kierroksen jälkeen kävimme nopeasti hotellilla virkistäytymässä ja suuntasimme illalliselle ravintola Kakolanruusuun.
Lämpimät suosittelut hotel Kakolalle, jos olet suunnittelemassa yöpymistä Turussa. Lyhyet välimatkat ja mielenkiintoinen ympäristö, sekä kauniisti remontoidut huoneet. Meillä oli huoneessa myös kylpyamme, joten helteisen päivän ja mielenkiintoisten kierrosten jälkeen oli ihana nauttia lämpöisestä kylvystä. Ja nukkua yö ilmastoidussa huoneessa!
Aamiaisen jälkeen lähdimme funikulaarilla ja kävellen tutustumaan Turkuun. Kävelimme Turun linnalle, ja kun paljastui, ettei puoliso ollut siellä vieraillut, teimme kierroksen linnassa. Ja linnathan nyt ovat aina hitti.
Vaikka vietämmekin arjessa paljon aikaa kahdestaan, tuntui että tällä matkalla ehdittiin taas jutella sellaisista asioista, joita ei muuten ehkä oltaisi keskusteltu. Mihinkähän sitä lähdettäisiin seuraavaksi, olisiko sinulla joku kiva vinkki?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti