perjantai 24. syyskuuta 2021

Ihanat etikkasienet rouskuista

Kaprikset, hillosipulit ja etikkapunajuuret - maistuuko? Jos vastasit kyllä, suosittelen kokeilemaan etikkasieniä. Niiden valmistus on helppoa ja ne sopivat ruoan lisukkeeksi tai vaikka leivän päälliseksi. Alkuperäisen reseptin löydät täältä. 

Minun lapsuudenkodissani ei ole sieniä kerätty, ja olen vasta aikuisena itse aloittanut sienestyksen. Niinpä sieniruokiakikin metsäsienistä olen tehnyt aika vähän, mutta aina yllätyn, miten ihania makuja löytyykään. Ajattelin, että rouskut muuttuisivat pehmeiksi ja sitkeiksi etikkaliemessä, mutta päinvastoin rakenne ja maku olivat kyllä upeita. 

Etikkasienet rouskuista


1l pieniä rouskuja 
(minulla oli sekä kangas-, karva- että haaparouskuja)

1 sipuli

2dl valkoviinietikkaa
2dl vettä
2dl sokeria

1rkl sinapin siemeniä
10 valkopippuria
1rkl karkeaa suolaa

lasipurkkeja säilöntään

Puhdista sienet. Ryöppää (aika rouskulajista riippuen) sieniä runsaassa vedessä ilman kantta. Haaparouskuja ryöpätään viisi minuuttia, kangas- ja karvarouskuja kymmenen. Olin laiska, ja kaikki sienet saivat olla vedessä aivan yhtä kauan.

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen ja laita puhtaat lasipurkit uuniin. Keitä kannet.

Pilko sipuli pieneksi. Kiehauta liemen ainekset valkoviinietikka, vesi ja sokeri mausteiden kanssa. 

Huuhtele valutetut sienet ja lisää sekä sienet että sipulit liemeen. Kuumenna liemi kiehuvaksi ja jaa säilyke lasipurkkeihin. 

Sulje kannet ja anna jäähtyä. Säilytä viileässä. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti