keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Pienet (viime hetken) joulumuistamiset


Joulun aikaan pieni muistamisia meillä tulee annettua lapsen opettajalle, ystäville ja tutuille ja usein viemme mukanamme sukulaisten luo jotain itse tehtyä. Ja välillä napataan valmis glögipullo, konvehtirasia tai vaikka muutama herkullinen juusto. Pienen lahjan tarkoitus on ilahduttaa ja osoittaa, että olemme ajatelleet tärkeitä ihmisiä, joten tapoja on niin monia. 

Tänä syksynä ajattelin, että kun on paljon aikaa olla kotona, varmasti tulee tehtyä lahjoja itse ja varsinkin näitä pieniä muistamisia. Energiat ovat olleet kyllä kovin vähissä, ja niinpä tänä vuonna onkin syntynyt lahjoja sekoituksena ostetuista ja tehdyistä ideoista. Ja se on ihan hyvä näin. Kokosin tähän muutamia ideoita täältä blogistani, jos sinulla on vielä pohdinnassa pieniä lahjoja jouluksi.


ideoita pieniksi joulumuistamisiksi

paketoitu jouluherkku

Tänä vuonna kääräisin suklaalevyt joulupaperiin, ja lisäsin koristeeksi vähän narua. Tämä on kiva tapa muistaa ystäviä, jos ei itse valmista makeisia. Joskus valmiit herkut ovat sujahtaneet sellofaaniin pienen tarjoilulusikan kanssa. 

kynttilät

kauniisti pakatut kynttilät ilahduttavat saajaansa varmasti. Lapsen hoitajille joku vuosi sitten pakattiin itse koristeltu tikkurasia samaan pakettiin ja sujautettiin mukaan muutama jouluherkku (kuva täällä).


makusiirapit

Edellisessä postauksessa vinkkasin helpoista joulun makusiirapeista, ohjeen vaaleaan glögisiirappiin ja mausteiseen piparkakkusiirappiin löydät täältä. 

joulupussukka

Ompelin jokunen vuosi sitten pienet joulupussukat, joihin sujahti kahvipaketti ja helmistä tehty pannunalunen. Pussukkaan voi sujauttaa valmiita jouluherkkuja, ja pussukkakin voi olla vaikka kaupan lahjapussi. Tänä vuonna glögisiirappi matkasi ilahduttamaan vastaanottajia siideripullon kera.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti