torstai 23. heinäkuuta 2020

Kesäinen kanasalaatti kaikilla herkuilla

Instagramissa mun ja muiden tileillä on kesän aikana vilahdellut taas kuvia kesäruoasta. En tiedä, onko se oikea käsite, mutta meillä kesäruoka on jotain muuta, kuin tuhdit padat ja keitot tai kastikkeet. Ruokaisia salaatteja, tuoreita, kauden kasviksia ja grillattuja herkkuja.


Kanasalaatti on yksi mun lempisalaateista, ja versioita siitä on lukemattomia. Syötiin tätä mansikkaista versiota aurinkoisena päivänä, ja oli kyllä hyvää. Suolaisen juuston, mehukkaan ja rapean kanan ja makean mansikan yhdistelmä oli kyllä todella herkullinen, suosittelen kokeilemaan! 

Meillä pakattiin salaatti mukaan otettaviin, kannellisiin astioihin, mutta päädyttiin kuitenkin lounastamaan parvekkeella. Ohje on helppo, ja taas muunneltavissa sen mukaan, mitä jääkaapistakin löytyy. Mansikat esimerkiksi voi korvata melonilla, ja halloumin korvaa helposti feta. Käytin itse valmiiksi maustettuja kanaviipaleita, mutta senkin voi korvata haluamallaan broilerilla.


Kesäinen kanasalaatti kaikilla herkuilla

1 pussi jääsalaattia 
2 avomaakurkkua
kourallinen kirsikkatomaatteja
avocado
200g mansikoita

300g Spicy & Crispy kanaviipaleita  (Naapurin Maalaiskana)
1pkt halloum-juustoa

valitsemasi kastike


Valmista kana paketin ohjeiden mukaisesti, 
ja anna paistettujen palojen jäähtyä. Paista viipaloitu halloumijuusto.

Pese kaikki kasvikset. Silppua salaatti tarjoiluastiaan. 


Kuori kurkut ja pilko ne, tomaatit, avocado ja mansikat.
 Ripottele kasvikset salaatin päälle. 
Lisää kanat ja juusto. 


Nämä naapurin maalaiskanan mausteiset kanaviipaleet oli kyllä todellakin nimensä mukaisesti rapeita ja mausteisia, suosittelen kokeilemaan! Kivaa vaihtelua tavalliseen kanaan, vaikkakin tosin paistamiseen käytetään enemmän rasvaa. Onko sulla tapana laittaa kesällä erilaista ruokaa, kuin muina vuodenaikoina?

2 kommenttia:

  1. Nam! Näyttää hyvältä!

    Loppukesästä tulee laitettua enimmäkseen ruokaa sadon antimista. Kesäkurpitsaveneitä, kukkakaalilaatikkoa, sienikastikkeita, kesäkurpitsaspagettia jne. Kesäkeittoa ja kaaliruokia käyn pummimassa isältäni. Muu perhe ei syö niitä, joten ei tule laitettua vain itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa niin hyvältä! Mulla ei tällä hetkellä ole omaa puutarhaa, joten otan aina kaikilta vastaan kaikki kasvatetut herkut, ja äidiltä saan usein paljon kesäkurpitsaa ja lehtikaalta. Kukkakaalilaatikko kuulostaa hyvältä, millaisella reseptillä sitä teet?

      Poista