torstai 11. kesäkuuta 2020

Ihana ja täyteläinen kesäkurpitsatsatsiki


Kesä ja ihanat grilliruoat ovat täällä, ihanaa! Nyt huomaan, että muutaman vuoden tauon ja kerrostaloasumisen jälkeen kaipaan sekä pihaa ja puutarhaa että myös grillailua kesäpäivinä. Onneksi apua molempiin löytyy lähipiiristä helposti.

Oli grillissä sitten kalaa, kanaa, lihaa tai kasviksia, raikas kastike on aina tervetullut lisä lautaselle. Tsatsiki on yksi mun kesän lempiherkuista, joka maistuu ihanalta myös vaikka leivän päällä. Tässä versiossa kurkun sijaan on käytetty ihanaa, kotimaista (äidin kasvimaan) kesäkurpitsaa, mutta ohje toimii myös kurkkuversiona. 

Mun yksi lempipikaherkuista grillistä on kasvikset ja kana, jotka laitetaan esimerkiksi rieskan väliin ja päälle tsatsikia. Myös pitaleivän lisukkeena tsatsiki on ihana, niiden ohjeen löydät täältä


Kesäkurpitsatsatsiki

2dl kesäkurpitsaraastetta
1-3 valkosipulinkyntttä
2dl kreikkalaista jukurttia
suolaa, pippuria
hunajaa

Laita kesäkurpitsaraaste siivilään, ja ripottele päälle suolaa.
 Anna raasteen valua ainakin 10 minuuttia. 
Huuhtele tarvittaessa vedellä ylimääräinen suola.

Valuta samalla jukurtti, ja hienonna valkosipuli.
 Sekoita sitten kaikki aineet keskenään ja
 anna maustua vähintään pari tuntia jääkaapissa. 




0 kommenttia:

Lähetä kommentti