maanantai 16. maaliskuuta 2020

Onko sinulla kotivaraa?



Viime päivinä keskustelu kotivarasta ja oikeastaan hamstraamisesta on kiihtynyt samaa tahtia, kun kaupan hyllyt ovat tyhjentyneet elintarvikkeista ja hygieniavälineistä. Olen itsekin pohtinut, olisiko syytä päivittää kotona olevia varastoja.

Päädyin vastaukseen kyllä ja ei. Kyllä, sillä sellaisia tuotteita, joita minulla on aina varalta, oli loppunut, kun olen järjestelmällisesti käyttänyt ostamiani elintarvikkeita, ja ei, mitään tarvetta valtavalle ruokamäärälle ei ole, koska tiedän, että kotoani löytyy ruokaa helposti useamman päivän tarpeeseen. Lisäksi en halua lisätä hävikkiä, vaan yritän löytää tasapainon valmistetun ruoan ja menekin välillä, ja haluaisin pienentää ruokabudjettiani, mutta en karsia monipuolisuudesta ja terveellisyydestä.


Vanhemmiltani olen oppinut, että aina on hyvä olla kaapissa varalta ruokaa. Saattaa olla, että sairastuu, tai vaikka on huomattavasti pidempi työpäivä kuin luulikaan, ja kotona odottaa ruokaa nälkäinen lapsi. Puurohiutaleita, riisiä, pastaa, hedelmä- ja vihannessäilykkeitä, näkkäriä, jauhoja ja munia löytyy yleensä aina minun kaapistani. 

Lisäksi  kaapissa on perusleivontatarvikkeita ja mausteita, pakkasessa on marjoja ja sieniä, erilaisia vihanneksia ja jääkaapissa erilaisia säilykkeitä, hilloja ja mehuja, joita äitini on valmistanut. Eli yleensä minulla on useammaksi päiväksi ruokaa kotona, vaikka kauppaan ei pääsisikään. Usein myös pakastan kanaa tai lihaa, ja käytän niitä  sitten ruoanlaitossa.


Nyt kävin kuitenkin läpi kuivaruokakaappini. Tässä sinullekin muutama vinkki ruokatarvikkeisiin, jotka säilyvät pitkään, ja joista voi valmistaa monenlaisia helppoja arkiruokia. Alleviivasin ne tuotteet, joita minä ostin lisää kaappiini. Lisäksi nyt tilanteen ollessa poikkeuksellinen ostin jauhoja, margariinia ja näkkäriä vielä ekstrana. Tummaa makaronia ostin myös, sillä se on omassa lähikaupassa kolme kertaa kalliimpaa, kuin isossa marketissa.



Kuivaruokakaapistani kotivarana löytyy
- pastaa, riisiä tms.
- perunoita, porkkanoita, sipulia
- tomaattisäilykkeet
- erilaiset pavut ja linssit, soijarouhe, kikherneet
- hedelmäsäilykkeet, kasvissäilykkeet
- kananmunat
- puurohiutaleet

Käytämme tätä kotivaraa tavallisessa ruoanlaitossa, eli se ei ole vain hätätapauksia varten. Näin elintarvikkeet kiertävät, eivätkä pääse vanhenemaan. Sitten, jos käytän vaikka tomaattimurskapurkit kaikki, ostan kaupasta seuraavalla kerralla tilalle uudet. 


Tänä lauantaina olemme olleet pojan kanssa lähinnä kotosalla, olemme pelailleet, lukeneet ja katsoneet elokuvia. Illalla teimme ruoaksi yhdessä pitsan, ja tähänkin kotivarasta löytyy yleensä aina aineet: kuivahiivaa, öljyä, durumjauhoja, tomaattipyrettä ja juustoraastetta. Pojalle vielä ananasta ja pakastimesta valmiiksi paistettua jauhelihaa, minun oma sai päälle jääkapin aarteita: salaattia, tomaattia, parmesan-juustoa ja ilmakuivattua kinkkua.

Onko sinulla yleensä kotivarana ruoka-aineita tai täydensitkö niitä viime viikon aikana? 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti