sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Lempivuodenaikani joulu ♥

Hiljattain keskustelimme lempivuodenajoista, ja totesin, että pidän oikeastaan niistä kaikista. Ehdoton suosikkini on kuitenkin joulu, vaikkei se taida ihan vuodenaika ollakaan :) Kaipaan loppuvuodesta rauhaa, lämpöä ja läheisyyttä, ja niistä toivon kyllä tänä vuonnakin saavani nauttia. 



Pikkuhiljaa marraskuun pimeyden keskellä huomaan, että ajatukset alkavat suuntautua kohti joulua. Ei ehkä niinkään niihin muutamaan joulupäivään, vaan koko joulun aikaan. Muutamana viime vuotena jouluperinteet ja -tavat ovat saaneet kovasti kyytiä, vaikka aika perinteiseltä meidän jutut siltikin vaikuttaa. Isoin muutos aiempaan on tietenkin se, että lapsi on nyt minulla joulupäivän aamuun asti, ja lähtee sitten viettämään joulua isänsä kanssa. 

Aiemmassa postauksessa mietin jo vähän joululahjajuttuja, sillä mieluusti hankin lahjat ajoissa. Pojan synttärit osuvat lähelle itsenäisyyspäivää, ja minulla on tapana tehdä myös siivoukset valmiiksi siihen mennessä. Niinpä loppuaika joulukuusta kuluu siivouksen sijaan fiilistelyssä, ja tämä kyllä sopii minulle. Joulufiilistä löytyy monista eri tapahtumista, mutta monet niistä ovat niin täynnä ihmisiä, että huomaan enemmän ahdistuvani niistä, kuin nauttivani.

Tein kesäloman alussa bucket listin, ja oli hauska huomata, miten moni listan jutuista toteutui. Siitäpä sitten tuli ajatus tehdä vastaava joulukuulle, mutta vähän vähäeleisemmin. Tällaisia pieniä juttuja minä haaveilen tekeväni ennen joulua:

Joulufiilistelyn bucket list

- tee lapselle joulukalenteri
- askartele pakettikortit
- ripusta jouluvalot
- glögi-ilta ystävien kanssa
- piparkakkutalkoot
- jouluelokuvailta
-joululahjojen paketointia
- jouluvalojen bongauskävely

Näillä on toivottavastu hyvä lähteä sitten kohti joululomaa ♥ 

2 kommenttia:

  1. Kiva bucket list, noista saa kyllä jo hyvin joulufiilistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kokosin jotain sellaista, mikä ei tarvitse hirveästi vaivaa. Mutta helposti arjen tohinassa unohtaa, että pienistä jutuista syntyy hyvä mieli :)

      Poista