perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja viikonlopun kirsikkaherkku


Uutta vuotta 2016 on ihana vastaanottaa pitkällä viikonlopulla. Ja pitkän viikonlopun aamut on ihana aloittaa yhteisellä aamupalalla tai brunssilla. Ne ovat itselleni viikonlopun ihania hetkiä: kellään ei ole kiire mihinkään ja on aikaa syödä rauhassa ja nauttia aamukahvista. Niin kauan kuin nelivuotias sen sallii siis.


Teki mieli tehdä jotain pakkasessa olevista kirsikoista aamupalalle, ja koska jääkaapissa oli päiväysvanhaa maitoa, päätin tehdä pannukakkua. Pannaria on tehty kotonani aina vanhaksi menneestä maidosta, onko teillä muilla sellaista tapaa? Tämähän herkku sopii hyvin vaikka jälkiruoaksikin, ja me söimme tällaisen annoksen myös vieraiden kanssa (jotka kyllä olivat vanhempani ja siskoni:) )


Pannukakku on herkullista tuoreiden marjojen kanssa, mutta nyt halusin kasata tällaisen pannukakkuherkun Schwarzwaldin tapaan :) Eli kermaa, itsetehtyä kirsikkakompottia ja tummaa suklaata. Ja oli hyvää. Marjakompotin voi tehdä mistä tahansa pakkasesta löytyvistä marjoista, oman maun mukaan. Kivaa vaihtelua tuoreille marjoille.

***

Marjakompotti
n.1,5dl
2-3dl marjoja 
0,5dl sokeria

Laita marjat kattilaan ja lisää sokeri.
 Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia
 ja säilö puhtaaseen purkkiin.

***

Oikein mukavaa pitkää viikonloppua sinulle
ja
hyvää alkanutta uutta vuotta 2016! Toivotaan, että uusi vuosi tuo mukanaan iloa ja energiaa!

2 kommenttia:

  1. Hih. Sinä voitit arvonnan. :D Laitahan minulle osoitteesi sähköpostiini noksuko@gmail.com niin laitetaan paketti sulle tulemaan. Onnea vielä kerran ja hyvää tätä vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun kiva yllätys vuoden alkuun :D Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista