sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jouluttaako?

Viikonlopun ruokaostoksilla mukaan tarttui kaksi hyasinttia, 99 senttiä taisivat olla kappale. En ole erityisesti hyasinttien ystävä, mutta ajattelin niiden tuovan ehkä vähän jo joulun tuntua, kun muuten sitä ei vielä itsellä ole. Pesin kukista mullat,  ja koska olen monen monta vuotta ihastellut blogeissa ja lehdissä tällaisia purkissa olevia kukkia, ajattelin nyt kokeilla itsekin. Eli sipulit purkkiin ja vähän nyöriä kehiin. Aika kivan näköisiä tuli, toinen taitaa mennä luokkaan ilahduttamaan oppilaita.

Keittiön jouluverhoksi ompelin Marimekon Kuusikossa -kangasta. Vaikka liike sijaitsee melko lähellä, kokeilin tilata verkkokaupasta kankaan muutaman lahjan kanssa. Monena jouluna olen nimittäin pettynyt, kun lahjaksi ajattelemiani tuotteita ei ole liikkeessä ollut. Ja nyt sai vielä 15 prosenttia alennusta kankaan hinnasta:) Tuli ihana mustavalkoinen jouluverho!


Ja pakkohan se on kuvata vielä tuota ihanaa keittiön hyllyäkin :) Tuo nurkka on mielestäni ihanan näköinen, tosin olen ehkä hieman puolueellinen :) Hyllyyn pääsi kaksi Muija-kuosista purkkia, vaalea on äitini vanha. Vieressä odottelee keksileimasin, joka tarttui mukaan Minimanista.

Ja tuossa nurkassa keittokirjat majailivat ensin toisessa korissa, mutta tämä rikkinäinen pyöränkori on vanhempieni luota, ja sinne kirjat sujahtivat kuin kotiinsa. Tuo koppa on niin ihana, vähän kulunut ja rikkinäinen, ja ennenkaikkea musta :)

Oikein ihanaa ensimmäistä adventtia sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti