torstai 30. toukokuuta 2013

Ylioppilaskortti


Työkaverin tyttärelle tein tällaisen kortin, sisällä vielä ruusupaperista tasku rahalahjalle. Paperit Papermanian Portobello Road -lehtiöstä, on kyllä suosikkipapereitani nämä. Magnolian lakkileimakuvaa värittelin vähän akvarellikynillä, koristeena kultainen helmi Pearl Makerilla. Papereiden reunat ressasin, lisäsin nyörin ja helmitarrat. Teksti ja lyyra ovat tarroja.

Tänään on ollut todella lämmin päivä täällä meillä. V on ollut influenssassa, ja viikon melko huonossa kunnossa, joten pitkiä päiviä on ollut. Päivät luettu kirjoja, ja yöt valvottu. Onneksi mies tulee kohta kotiin työreissulta!

Korttia tehdessä tuli mieleen, että pitäisi vissiin miettiä vaatetusta lakkiaisiin. Serkkutytöllä on lauantaina juhlat, sinne on lähdössä samanlainen kortti pienin muutoksin.


Kiva, kun piipahdit täällä blogissani 
ja
 aurinkoisia päiviä sinulle!

Etupihan kukkapenkissä



Viime kesänä tutkailin (aina kun puolivuotiaalta ehdin) innolla uutta, omaa pihaa. Etupihan pitkästä kukkapenkistä kaivettiin ylös keijuangervot, jotka olivat mielestäni liian isoja tuohon penkkiin. Tilalle äitini ihanasta puutarhasta poimulehteä, kuunliljaa, jalopähkylää, muutama kasvi tilapäissäilöön ja vähän sipulikukkia. Tänä keväänä on sitten jännitetty, mitä penkistä nousee. Hetki sitten näytti tältä.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Päiväkodin tädeille

Halusin muistaa V:n päiväkotiryhmän hoitajia jotenki. Koska heitä on monta, täytyi miettiä jotain pientä mukavaa. Halusin pienen muiston, joka ei jää nurkkiin pyörimään. Plantagenista hain orvokkeja, kun niitä sai 10 kpl mukavaan hintaan, ja ostin hoitajien omiin pienet saviruukut.


Ruukut kääräisin folioon, siihen päälle vaaleanvihreää paperia ja nyörillä kiinni. Koko komeus vielä sellofaaniin, ja pujotin vielä pienet kortit nyöriin. Pohjana journaling-kortti, johon painoin kuplamuovia apuna käyttäen gessolla pallokuvioinnin. Reunoja pyyhkäisin vähän Mementon musteella, ja koristeeksi kiinnitin retrokukkaleikkurilla leikatun kukkasen. 

Melko simppeli kortti, mutta ihan kivat pikkumuistamiset hoitajille. Toivottavasti kukkien värit olivat mieluisia :)

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kiirus


Kevät on kyllä kiireistä aikaa, töissä mennään hiki hatussa, ja pihahommat painaa kotona päälle. Korttien teko ja muu puuhailu on jäänyt vähemmälle, katsotaan miten kesällä aikaa tulee käytettyä. 

Työtoveri jää eläkkeelle, ja jokainen yhteisössämme sai postikorttipohjan, jotka kootaan hänelle muistoksi. Omaani en oikein saanut ideaa, mutta tein matkustelevaiselle kollegalle tällaisen reippaan kortin. Paperit Papermanian All Aboard -lehtiöstä, samoin leimat ja nauha. Koristeena nappeja ja lankaa (hienosti näkyy vielä märkä liima napeissa...)

Värikästä näin toukokuun loppuun :)

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kuumailmapalloja tapetista




Tiedätkö tunteen, kun on hieno suunnitelma, mutta ei oikein ole aikaa toteutukseen? Tässä kävi nyt vähän niin, sillä ennen joulua törmäsin jossain blogissa (ikävä kyllä en muista, en muista edes oliko suomalainen vai ei) ideaan kuumailmapallokoristeista lastenhuoneessa. Mitään tarraa en ajatellut hankkia, vaan tuumasin, että tähän olisi hyvä käyttää samaisen huoneen tapetoinnista jääneitä palasia.

Laiskuus iski, ja lopputulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Pilvet ja pallot leikattu siis tapeteista, korit teippailin mt-teipeillä suoraan oveen. Ja kuvaa katsellessa huomasin, että komeuden kruunaa eri päin olevat pilvet, kaikki kun leikattiin samalla mallilla :)

Ja melko sympaattista on, että en jaksanut edes käyttää koristeluun mitään musteita tms. No, olkoon tämä versio 1 (ehkä jopa ainut versio), V ainakin tykkää. Tai ei ainakaan osaa vastustaa.

Täällä sään salliessa puuhaillaan ahkerasti pihalla, taistelu nokkosia ja myyriä vastaan on alkanut. Illalla pääsemmekin ystävän seurassa "iltalomalle",  kun V menee yökylään.


Oikein ihanaa viikonloppua sinulle! 

torstai 2. toukokuuta 2013

Keväinen puu


Kummityttö on jo ihan pian kolme vuotta vanha, tällainen kortti syntyi hänelle. Korttia aloitin tekemään muutama viikko sitten Magnolia-haasteen luonnoksella, mutta eilen sen liimailin kasaan. Puu väritetty pitkästä aikaa akvarellikynillä, lisäilin vähän kimalletta kukkiin ja heiniin. Paperit sekalaista silppua, kaikkien reunoja kävin läpi vähän pinkillä musteella. Koristeena myös musteella värjätty puunumero ja mansikan mollukka.

Aurinkoisia (toivotaan ainakin) toukokuun päiviä sinulle!