maanantai 30. heinäkuuta 2018

Ruokaisa kana-caesarsalaattipitsa

Pohdiskelin eräänä päivänä meidän kesäruokavaliota ja päädyin tutkailemaan netissä valmiita viikon ruokaohjeita uusien ideoiden toivossa. Sain äidiltäni ihanan rapeaa salaattia suoraan kasvimaalta ja Hellapoliisi-sivustolla oli herkullisen kuuloinen salaattipitsan ohje (löydät alkuperäisen reseptin täältä), ja niinpä päätin kokeilla jotain samantyylistä. 


Meillä syödään itsetehtyä pitsaa yleensä muutaman kerran kuussa, sillä se on poikani suurta herkkua. Erityisesti hän rakastaa syödä pitsataikinaa ja tomaattipyrettä, jota käytämme kastikkeen sijasta useimmiten pitsassa. Mutta koska kesä ja helle, ei oikein huvittanutkaan ruveta tekemään taikinaa, ja päädyin yksinkertaiseen versioon: käytin pohjana pieniä tortillalättyjä. Ja olivat kyllä hyviä, ja helppoja syödä. Täytteeksi tein ruokaisan kana-caesarsalaatin, joka valmistui nopeasti. Tämä oli todella herkullinen ja nopea ruoka, ja luulen, että seuraavaksi voisi kokeilla samaa yhdistelmää oikean pitsapohjan kanssa.



 Helppo kana-caesarsalaattipitsa

 1 kerä salaattia
250g broilerin fileesuikaleita
parmesanjuustoa oman maun mukaan
caesar-kastiketta

1pkt tortilloita
mozzarellaa

Laita uuni kuumenemaan 175-200 asteeseen. 
Paista broilerin fileesuikaleet kypsiksi.
 Huuhtele ja revi salaatti sopiviksi suupaloiksi.
 Sekoita salaatinlehtiin kastike, ja lisää joukkoon broilerisuikaaleet ja parmesan.

Asettele uunipellille leivinpaperin päälle tortillat ja levitä niille mozzarellajuustoa. Paista muutama minuutti, kunnes juusto on sulanut.

Levitä salaattia tortillapitsan päälle ja nauti.

Kun olin laittamassa loppuja tortillalättyjä muovipussiin ja jääkaappiin ruokailun päätteeksi, huomasin, että yhdessä tortillassa oli pyöreä, valkoinen läikkä. Sitä tihrustelin aikani, ja enemmän se näytti homeelta kuin jauholta. Nappasin läikästä kuvan, ja laitoin sen Santa Marian nettisivujen palautelomakkeen kautta eteenpäin. Sainkin nopeasti vastauksen, ja voisin joku kerta vilauttaa, mitä sain tuotehyvitykseksi. 

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Aurinkoisen puutarhan lempiperennoja


Puutarhaharrastus on ollut iso osa elämääni usean vuoden ajan, ja nautin suuresti pihalla puuhailusta. Viime kesä toi mukanaan suuria muutoksia ja yksi niistä oli myös talomme myyminen. Pohdin päätöstä luopumisesta tarkkaan, mutta luulen, että vaikka ikävä taloon ja puutarhaan on suuri, ratkaisu oli silti kannaltani oikea. Onneksi tänä kesänä olen saanut nauttia kukkaloistosta muualla, kuten äitini puutarhassa, josta nämä kuvat ovat. 

Aiemmin en pitänyt vahvoista kontrasteista puutarhassa, mutta kyllä hopeahärkki ja tuo punainen
käenkaali ovat näyttäviä yhdessä. En ole varma, onko tuo pihakäenkaali vai tarhakäenkaali.

Halusin mukaani vanhasta puutarhastani joitain kasveja, ja niitä sitten kaivoin viime kesänä mukaani muuttokuormaan. Muut tavarat oli jo pakattuna, ja tuo omien tavaroiden pakkaaminen oli kyllä todella raskas tehtävä. Nyt vuotta myöhemmin ei noista viikoista ole oikein edes muistikuvaa, enkä tiedä miten sain päähäni ottaa mukaan myös joitain suosikkiperennojani. Mutta hyvä niin,  sillä edelleen pääsen ihastelemaan näitä lempikasvejani.


Tämä isotähtiputki kukki puutarhassani hyvin vaatimattomasti, ja luulen, että penkki oli liian paahteinen ja savinen sen makuun. Äitini puutarhassa se kukkii nyt jo ensimmäisenä vuonna näin kauniisti. 


Halusin omaan puutarhaani paljon kukkivia perennoja, ja erityisesti sellaisia, jotka houkuttelisivat perhosia paikalle. Innostuin muutamana vuonna kasvattamaan perennoja siemenistä, ja tämä sinipiikkiputki on yksi näistä kasveista. Äitini puutarhassa on kyllä niin paljon muitakin kukkivia kasveja, että siellä perhoset viihtyvät muutenkin.


perjantai 13. heinäkuuta 2018

pitkän tauon jälkeen


Vuosi sitten puutarhasta kirjoittaessa en arvannutkaan, millaiselle polulle kesän aikana päätyisin. Blogihiljaisuus on ollut pitkä, mutta voin kertoa, että päivät ja yöt täällä oikeassa elämässä ovat tuntuneet välillä kestävän ikuisuuden. Viime kesänä erosimme mieheni kanssa melkein 16 yhteisen vuoden jälkeen, ja tämän vuoden aikana on rakennettu elämää uudelleen. 

Olen useasti ajatellut blogia ja sen kohtaloa, mutta en ole osannut tehdä sen suhteen mitään päätöksiä. Kirjoittaminen ja kuvaaminen ovat kuitenkin minulle mieluisia harrastuksia ja tämä pikkuruinen blogini tuo minulle paljon iloa. Huomasin, että kevään ja alkukesän aikana päähäni tuli ideoita blogipostauksista. Innolla odotan, mitä seuraavan mutkan takana on tulossa, tervetuloa siis jatkamaan tätä pientä seikkailua kanssani!